Aisja Hakimsan
Aisja Hakimsan | |
---|---|
Айся Хакимджан عيسى حكيم جان Aysa Hakimcan | |
Ğaysə bine Xəkimcan bine Möxəmməd Əmin (1960) | |
Henkilötiedot | |
Muut nimet | Aisja Hakimsanoff / Hakimdshan |
Syntynyt | Айся Хакимжанов عيسى حكيم جان 13. maaliskuuta, 1896 Aktuk, Sergatšin kihlakunta, Nižni Novgorodin kuvernementti, Venäjän keisarikunta |
Kuollut | 5. marraskuuta 1972 (76 vuotta) Tampere, Suomi |
Vanhemmat |
|
Puoliso | Servi (سروى / Sylvia) |
Lapset | Aliye (1922–2013) Reşid (1934–1997) |
Sukulaiset | Ümer Sali (eno) |
Muut tiedot | |
Merkittävät teokset | Milli şigır ve cırlar (’Kansallisia runoja ja lauluja’, 1956–1966) |
Järjestö | Tampereen Islamilainen Seurakunta Tampereen Turkkilainen Yhdistys |
Nimikirjoitus | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Aisja Hakimsan tai Aisa Hakimcan[a] (Hakimdžan, Xəkimcan /χækimˈd͡ʒɑn/; 13. maaliskuuta 1896 – 5. marraskuuta 1972) oli Tampereen tataariyhteisön keskuudessa vaikuttanut taiteilija, johtaja ja julkaisija, kotoisin Nižni Novgorodin alueen Aktukin kylästä. Hänet tunnettiin kansallismielisenä kulttuurihahmona, joka ohjasi näytelmiä ja kirjoitti runoja. Vuonna 1970 Hakimdžan osallistui Tatarstanin 50-vuotisjuhlan konferenssiin Kazanissa. Hakimdžan oli Tampereen islamilaisen seurakunnan perustajajäsen. Hänen poikansa Räshid oli jääkiekkoilija-erotuomari.
Elämäkerta
Aisa Hakimdžaninpoika (Hakimžanov, Hakimsanoff) syntyi nykyisen Nižni Novgorodin alueen Krasnooktjabrskin piirissä, Aktukin kylässä. Hän tuli Suomeen vuonna 1917 ja sai kansalaisuuden vuonna 1929. Myös Hakimdžanin äiti, Merjam Alautdinintytär (Alautdinova, Alautdinoff) sekä hänen isoveljensä Ibrahim ja Siddik asettuivat maahan; jälkimmäinen Helsinkiin. Kolmas veli, kauppias Hasan Hakimsanoff asui vain hetkellisesti Suomen puolella 1900-luvun alussa ja siskot Zaituna ja Aliye jäivät myöskin rajan toiselle puolen.[1][2][3][4][5][6][7][8]
Sukupolvensa tataarien tavoin Hakimdžan toimi kulkukauppiaana, mutta Tampereen tataariyhteisön keskuudessa hänet tunnettiin lähinnä vankkana johtajana ja monipuolisena taiteilijana.[3][9]
1920-luvun taitteessa, aikana jolloin tataariyhteisöllä ei vielä ollut seurakuntaa Suomessa, Hakimdžan oli yksi Tampereen muslimeista, joka allekirjoitti Helsingin imaamille lähetetyn kirjeen vedoten oman seurakunnan perustamiseen. Kirje alkoi sanoin: ”Me Suomessa asuvat Muslimit tarvitsemme virallisen yhdistyksen säilyttääksemme äidinkielemme, uskontomme ja yksimielisyytemme”. Muita allekirjoittaneita olivat S. Ismail, M. Ainetdin, H. Neuman, Z. I. Ahsen, H. Husnetdin, I. Hakimdshan (veli), A. Bedretdin, B. Ainetdin, A. Badautdin ja S. Yusuf. Suomen Islam-seurakunta perustettiin lopulta vuonna 1925.[10]
Tampereelle oma seurakunta perustettiin vuonna 1943 ja Hakimdžan oli sen perustajajäsen. Hän oli ollut 1930-luvulla myös lyhytikäisen Tampereen islamilaisen yhdistyksen puheenjohtaja. 1940-luvun lopulla Hakimdžan oli Tampereen Turkkilaisen Yhdistyksen puheenjohtaja ja toimi myös sen varapuheenjohtajana.[3][9][11][12]
Hakimdžan oli hyvin musikaalinen. Hän lauloi, soitti viulua ja mandoliinia sekä toimi kuoronjohtajana. Sointuvalla äänellään Hakimdžan lausui Ramadan-kuukauden Tarawih-rukouksia yhteisön keskuudessa vuosikymmenet.[3] Hakimdžan toimi myös teatteriohjaajana. Hänet tunnettiin M. Faizin näytelmistä Aliyebanu sekä Asılyar. Kun 1930-luvulla Ayaz İshakin vierailun kunniaksi järjestettiin näytös Tampereen Teatterissa, Hakimdžan itse esitti yhtä Zöleyhan pääosista.[13] Aisan tytär Aliye sekä veljenlapset Zinnetulla, Semiulla, Hamdurrahman ja Hafize olivat lopulta kaikki mukana hänen näytelmissään.[14]
Hakimdžanin on sanottu kokeneen ainaista kaipuuta synnyinseuduillensa[15]. Vuonna 1935 hän kirjoitti toivovansa palata kotimailleen "uskoa täynnä olevien lasten" kanssa, viitaten Koraanin Al Imran-suuran jakeeseen 19 ("Jumalan edessä ainoa uskonto on islam"[16]). Tekstissä hän käyttää kansastaan nimitystä "turkkilais-tataarit" (Törek-tatar halkı).[17] Hakimdžan ilmaisi itseään myös runouden kautta. Hän sisällytti omia tekstejään julkaisemassaan kolmiosaisessa sarjassa Milli şigır ve cırlar ("Kansallisia runoja ja lauluja"; 1956–1966).[3][9] Hänen runojaan julkaistiin myös Sadri Hamidin lehdissä Ak yul ja Tavış.[18]
Aisa oli teologi-imaami Habibur-Rahman Shakirin hyvä ystävä. Yhdessä he istuskelivat puiston penkillä tuntikausia, "juttelivat ja suunnittelivat". Vieraillessaan usein Shakirien kotona, Aisa säesti viulullaan Habibur-Rahmanin tyttären Hamiden laulua herkistyneenä.[19]Aisa ja Habibur-Rahman julkaisivat yhdessä lauluja ja runoja. Vuonna 1966 he julkaisivat kansallisrunoilija Abdulla Tukaylle omistetun lehtisen. Kauppias Semiulla Wafinin kanssa Hakimdžan julkaisi uskonnosta kertovan teoksen İslam dine xaq dinder (suom. 'Islamin usko on oikea usko').[3][20]
Kun Varsovassa järjestettiin vuonna 1938 Idel-Uralin 20-vuotismuistojuhlat, siihen osallistui Suomesta seitsemän tataariyhteisön jäsentä, joista yksi oli Hakimdžan. Siellä he kunnioittivat edesmenneitä muslimisotilaita puolalaisten hengenheimolaisten kanssa. He muun muassa marssivat kaupungin pääkatua pitkin kulkueena ja pitivät rukoustilaisuuden imaami Ali Woronoviczin johdolla Piłsudskin aukiolla sijaitsevalla "tuntemattoman sotilaan" haudalla. (Grób Nieznanego Żołnierza).[21] Myöhemmällä iällä Hakimdžan pääsi lopulta vierailemaan Venäjän puolella kun vuoden 1970 kesäkuussa kulttuurityöntekijä Ymär Daher kutsui hänet Kazaniin Tatarstanin 50-vuotisjuhlapäivän konferenssiin[22]. Siellä heidät otettiin virallisissa merkeissä vastaan Tatarstanin tiedeakatemian G. Ibrahimovin kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutissa. Vieraana oli myös muun muassa Tampereella luennoinut tiedemies-folkloristi İlbaris Nadirov sekä Ymär Daherin poika Okan[22]. Matkan aikana Hakimdžan kävi samalla osoittamassa kunnioituksensa runoilija Tukain haudalla.[23][3][24] Aisan Tatarstanin 50-vuotispäivää juhlistava runo julkaistiin sanomalehdessä "Sotsialistik Tatarstan" (Социалистик Татарстан)[25].
Ulkomailla vaikuttaneita tataarikirjailijoita tutkinut tieteilijä Xatıyp Miñnegulov Kazanista mainitsee myös suomentataareja vuoden 1993 julkaisussaan Çit illərdəge tatar ədəbiyətı həm matbugatı; Xəsən Xəmidulla, Sadri Xəmit, Gəwhər Tuğanay, sekä Ğaysə Xəkimcan.[26][27]
Julkaisuja
- Milli şiger ve cırlar (1956–1966; A. Hakimcan) [28]
- Abdulla Tukay (1966 / 1969; A. Hakimcan, H. R. Shakir) [29][30]
- İslam dine hak dinder (A. Hakimcan, S. Wafin) [28]
Runonäyte
Üz avılım Yañapar
Kışın mayak utırtalar
olı yul buylarına.
Yañaparnıñ kızlarına
sälam ugıllarına.
Yäş çagımda küp yöredem
kayınçagıllarında.
Şul cirlärne sagınıp cırlıym
iskä töşkän çagımda.
Yörer idem kırlarında
kaytsam Yañaparıma.
Ber tuygançı cırlar idem
utırıp yarlarına.
Hatfä kebek yäşel ülän
üsä İsmät tavında.
Tau yulları, kır yulları
bar da bit uylarımda.
Minem söyep eçkän suım
Mar küpere yanında.
Sarı sazım, Torataşım,
äle dä bit küz aldımda.
Yörer idem, menär idem
zur taunıñ başına.
Tagın ber kat cırlar idem
Basıp koyaş karşında.
Runossa "Kotikyläni Yañapar" (Aktuk), Aisa muistelee synnyinseutuaan; sen "İsmät-kukkulan" samettista ruohoa, koivumetsiä ja "Mar-sillan" läheisyyden vettä. Hän kaipaa takaisin kylään, missä jälleen laulaisi auringon alla.[31]
Runo sisällytettiin Sadri Hamidin lehden Ak yul vuoden 1968 julkaisuun[32].
Yksityiselämä
Aisan vaimo oli nokialainen Sylvia "Särvi" (سروى 1904–1965), joka kääntyi muslimiksi ja otti aktiivisesti osaa tataariyhteisön toimintaan miehensä kanssa.[33]
Tytär Aliye (1922–2013[34]) tunnettiin tataariyhteisön keskuudessa kauniista lauluäänestään. Hän oli mukana isänsä ohjaamissa näytelmissä. Nuoruusvuosinaan Aliye oli kihloissa Pietarissa syntyneen tataarin Semuk Gubeidullenin (myöh. Alkara) kanssa, joka jatkosodan aikaan toimi pikaveneen kuljettajana kenraali Aaro Pajarille[35][36]. Aisan poika Räshid oli Ilveksessä 1950-luvulla pelannut jääkiekkoilija, jonka ura sittemmin jatkui erotuomarina.[37] Hakimsanit asuivat Kaivokadulla.[38]
Aisan isä oli maanviljelijä Hakimžan Muhametaminov ja äiti leskeksi jäänyt Marjam Aljautdinova (Meryam Alautdin; 1863–1947). Isoisä Muhametamin Narynbajev (Narınbay) oli Venäjän armeijan sotilas.[1][2][39][40][41][42] Liikemies Ymär Sali oli Aisan eno.[43]
Aisan isälinja juontaa juurensa suoraan hänen kotikylänsä perustajaan, eli 1600-luvulla eläneeseen Aktukiin (Aktök), jonka poika Mamedelei Aktukov (Mämät-Ali, Möxämmät-Ali) peri maat isältään.[8][44][45]
Versioita nimestä
Aisja Hakimsanoff / Hakimsan, Aisa Hakimdshan / Hakimcan.
Venäläisittäin Айся Хакимжанов / Хакимджан, Aisja Hakimžanov / Hakimdžan.
Tataarin nykyaikaisella kirjakielellä Гайсә Хәкимҗан, Ğaysə Xəkimcan /ʁɑj'sæ χækimˈʑɑn/, mišäärimurteella /d͡ʒɑn/; arabialaisella kirjaimistolla عيسى حكيم جان.
Aisa (عِيسَى, ʿĪsā = Jeesus), Hakim ( حكيم, Ḥakīm = viisas), Džan (جان, Jān = sielu; persialainen sana). Sukunimipääte -ov merkitsee patronyymiä (tataariksi ulı, arabialaisittain ibn/ bine).
[20][3][46][47][48][49][50][51][52][41][53][54][55]
Huomautuksia
- ↑ Alkuperäinen versio Hakimdshan (Хакимджан; Hakimdžan), tai Hakimsanoff (Хакимжанов, Hakimžanov); turkkilaisittain (İsa) Hakimcan /hɑkimˈd͡ʒan/.
Galleria
- Tataarit Minhacetdin Bedretdin, Aisa Hakimcan ja İbrahim Teregul vuonna 1920.
- Ymär Talus, Aisja Hakimsan, Aisa Beshar, Hamze Rahmatulla ja Mustafa Samaletdin Helsingissä vuonna 1936.
- Uraza bäyräme, Helsinki 1920. (Aisa takarivissä neljäs oikealta).
- Tataareja Tampereella vuonna 1927. Aisa takarivissä kolmas vasemmalta; puolisonsa hänen edessään. Kuvassa myös Semiulla Wafin ja Zinnetullah Ahsen.
- Kaksi versioita Aisan nimikirjoituksesta (1920, 1946).
- Aisan tekstiä tataarin arabialaisella kirjaimistolla. (Möşfikä Wafan muistokirjoitus, 1967).
- Aisan julkaisu "Osa 1: Kansallisia runoja ja lauluja".
- Eturivissä Okan Daher (kolmas), Aisa Hakimcan (viides), Ymär Daher (seitsemäs), sekä kielitieteilijä İlbaris Nadirov (toinen). "G. Ibragimovin mukaan nimetty Tatarstanin tiedeakatemian kielen, kirjallisuuden ja taiteen instituutti". (Kazan, 1970).
- Kansallisrunoilija Abdulla Tukayn haudalla Kazanissa vuonna 1970.
- Sanomalehden "Sotsialistik Tatarstan" artikkeli Aisa Hakimcanista (keskellä) ja Ymär Daherista (oikealla).
- Ayaz İshaki istumassa keskellä; Aisa Hakimcan hänen takanaan. (Varsova, 1938).
- Hakimdžanin veljekset Hasan ja Aisja Moskovassa.
- Aisan sukulaisia Moskovassa. (1967).
- Aisan puoliso Sylvia "Särvi" (oik.) vuonna 1930. Aisan veljen İbrahimin puoliso Halime Hairetdin keskellä.
- Tytär Aliye Moskovan rautatieasemalla sukulaispariskunnan Mahiran ja Gataullan kanssa. (1957).
- Poika Räshid (keskellä) vanhempiensa kanssa vuonna 1938 Imad Samaletdinin läksiäisjuhlissa VPK:n talossa.
Lähteet
- Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
- Bedretdin, Kadriye: Tugan tel: Kirjoituksia Suomen tataareista. Suomen Itämainen Seura, 2011. ISBN 978-951-9380-78-0.
- Leitzinger, Antero: Mishäärit – Suomen vanha islamilainen yhteisö. Kirja-Leitzinger, 1996. ISBN 952-9752-08-3.
Viitteet
- ↑ a b Leitzinger 1996, s. 131, Baibulat 2004, s. 66
- ↑ a b Tampereen Evankelis-Luterilaisten Seurakuntain Kirkkohallintokunta. Hautakirja 1947, Merjam Alautdinoff, maanviljelijän leski.
- ↑ a b c d e f g h Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 146. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
- ↑ Leitzinger 1996, s. 45
- ↑ Kansalaisoikeudet digi.kansalliskirjasto.fi. 1929.
- ↑ Hasan Hakimsanoff digi.kansalliskirjasto.fi.
- ↑ Siddik Hakimsan, hautakivi (Helsingin islamilainen hautausmaa)
- ↑ a b Актуково (Актук) disk.yandex.ru.
- ↑ a b c Harry Halen: Lahjan Hedelmät (kirjassa Tugan Tel - Kirjoituksia Suomen Tataareista, 2011, toim. Kadriye Bedretdin), s. 341. Suomen Itämainen Seura, 1996. ISBN 978-951-9380-78-0.
- ↑ Mikko Suikkanen: Yksityinen Susi - Zinetullah Ahsen Bören (1886-1945) eletty ja koettu elämä trepo.tuni.fi. 2012. Viitattu 11.1.2023.
- ↑ Tampereen tataariseurakunta Kauppalehti. Viitattu 17.10.2021.
- ↑ Leitzinger 1996, s. 218
- ↑ Baibulat 2004, s. 190, 192.
- ↑ Baibulat 2004, s. 183-184
- ↑ Baibulat 2004, s. 146
- ↑ Koraani. Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila. Basam Books, 1995.
- ↑ Aisa Hakimcan: "Tampere töreklär berlege" (Tampere, 1935)
- ↑ Hamid, Sadri: Tavıș, nro 1: 1967 Oulu (s. 1) Hamid, Sadri: Ak yul, nro 2: 1968 Oulu (s. 3)
- ↑ Baibulat 2004, s. 179-180
- ↑ a b Harry Halen: Lahjan Hedelmät (kirjassa Tugan Tel: Kirjoituksia Suomen Tataareista, toim. Kadriye Bedretdin, 2011), s. 346. Suomen Itämainen Seura, 1996. ISBN 978-951-9380-78-0.
- ↑ Muazzez Baibulat: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 114. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
- ↑ a b Зилә Мөбәрәкшина: Окан Дахер: Финляндия татарлары Совет чорында Татарстан белән ныклы элемтә кора алган tatar-congress.org. Viitattu 25.11.2023.
- ↑ Minnullin K. M., O. R. Khisamov & M. I. Ibragimov (eds) 2019. Institut yazyka, literatury i isskustva imeni G. Ibragimova [The Ġ. Ibrahimov Institute of Language, Literature and the Arts]. Kazan: Institut yazyka, literatury i isskustva imeni G. Ibragimova.
- ↑ Baibulat 2004, s. 158
- ↑ "Sotsialistik Tatarstan" (28.6.1970, s. 2)
- ↑ З.Г. Гарипова: Мөһаҗирлектәге татарларның милли-мәдәни тормышы ft.antat.ru. 2015. Viitattu 9.8.2022.
- ↑ Миңнегулов Х. Чит илләрдәге татар әдәбияты һәм матбугаты. Казан утлары, 1993, №7.
- ↑ a b Tugan tel 2011, s. 341, 346
- ↑ Abdulla Tukay finna.fi.
- ↑ Abdulla Tukay = Gabdulla Tukaj finna.fi.
- ↑ Baibulat, Muazzez: Tampere Habärläre. Toukokuu 2010 (s. 5)
- ↑ Hamid, Sadri: Ak yul, nro 3: Oulu 1968 (s. 2)
- ↑ Baibulat 2004, s. 66, 197, 207
- ↑ Hakimsan Aliye Rose-Marie hautahaku.fi. Viitattu 22.6.2022.
- ↑ "Vihittyjä". (s. 2) Helsingin Sanomat, 10.10.1945, s. s. HS Aikakone (tilaajille).
- ↑ Suomen Islam-seurakunnan veteraaniteos: vastaava toimittaja Tuomo Hirvonen. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. 2006. ISBN 952-99306-1-5 (s. 24, 135)
- ↑ Baibulat, Muazzez: Tampereen Islamilainen Seurakunta: juuret ja historia, s. 254 & 179. Tampereen islamilainen seurakunta, 2004. ISBN 952-91-6753-9.
- ↑ Alapirtti, Stina: Tullia tanssinuoteista, viiniä aamukolmelta, hurahdus Negativeen – Tampereen Tullikamari on täynnä lukijoiden muistoja. Aamulehti, 8.7.2020. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Татар Ир-Ат Исемнәре (Татарские Мужские Имена В Алфавитном Порядке) magarif-uku.ru. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 26.5.2022. (venäjäksi)
- ↑ История татарских сел Нижегородской области disk.yandex.ru. Viitattu 7.5.2023.
- ↑ a b Актуково МК 1860г №2 disk.yandex.ru. Viitattu 7.5.2023.
- ↑ Revizskaja skazka flickr.com. Viitattu 17.1.2024.
- ↑ Baibulat 2004, s. 38
- ↑ Tugan Tel, s. 132
- ↑ Akmetdinov, Ruslan: Как проходил поиск корней Рашита Ваhапова m.vk.com. 6.2.2019. Viitattu 10.6.2024.
- ↑ 01.12.1935 Tampereen osoitekalenteri No. 1936 digi.kansalliskirjasto.fi. Viitattu 26.5.2022.
- ↑ Татар Ир-Ат Исемнәре (Татарские Мужские Имена В Алфавитном Порядке) magarif-uku.ru. Arkistoitu 27.10.2022. Viitattu 26.5.2022. (venäjäksi)
- ↑ Tatar Table Of Correspondences Cyrillic – Roman Bgn/Pcgn 2007 Agreement geonames.nga.mil. Viitattu 26.5.2022.
- ↑ Jazyki Rossijskoi Federatsii i sosednih gosudarstv. Tom 3, s. 67–68. Moskva: Nauka, 2005. ISBN 5-02-011237-2.
- ↑ Tatar: Table of Correspondences, Cyrillic – Roman gov.uk. Arkistoitu 23.11.2014. Viitattu 13.12.2022. (englanniksi)
- ↑ "Tataarin kielen aakkoset" (venäjäksi) marefa.org.
- ↑ [https://bojsya.ru/familii/issleduem-istoriyu-i-znaceniya-proisxozdeniya-familii-xakimzanov-sklonenie-i-interesnye-fakty Исследуем историю и значения происхождения фамилии Хакимжанов: склонение и интересные факты Источник] bojsya.ru.
- ↑ Беляев, Рамиль: Татары Финляндии – история, интеграция, сохраненне идентичности. Казань, 2019. ISBN 978-5-6043753-3-4 (s. 152)
- ↑ Leitzinger 1996, s. 131
- ↑ Leitzinger 1996, s. 45 (mišäärimurteen ääntäminen)
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aisja Hakimsan Wikimedia Commonsissa
- Hakimcanin äiti Meryam, Renat Bekkinin artikkelissa ”Connections between Tatars in Petrograd-Leningrad and Finland during the 1920s and 1930s”
- "Toinen paluu" (venäjäksi)
- Habiburrahman Shakir: Abdulla Tukay, Tampere: Aisa Hakimcan. 1966 Kansalliskirjasto