Aryan Nations

Aryan Nations oli vuonna 1977 perustettu uusnatsijärjestö. Sen perustaja oli Richard Girnt Butler, joka oli Kristillinen identiteetti -teologiaa edustanut ja Wesley A. Swiftilta opetusta saanut pappi. Swiftin lisäksi Aryan Nationsin ideologiaan vaikutti William Porter Gale. Southern Poverty Law Center luokitteli Aryan Nationsin viharyhmäksi. Sen mukaan järjestö oli käytännössä Church of Jesus Christ–Christianin poliittinen siipi.[1]

Aryan Nations aloitti vuosittaisten ”arjalaisten maailmankongressien” järjestämisen vuonna 1981. Se kokosi yhteen monia uusnatseja, skinheadeja, Ku Klux Klanin toimijoita ja muita valkoisen nationalismin kannattajia 1980–1990-luvuilla. Ryhmän tilat sijaitsivat Idahossa. 1980-luvulla Aryan Nationsin sisälle muodostettiin rakenne, johon kuuluivat nimettyjen johtajien alaisuudessa toimineet osavaltiokohtaiset alajärjestöt. Monet väkivaltaisen The Orderin jäsenet tutustuivat toisiinsa Aryan Nationsin tiloissa, mutta Richard Girnt Butler kiisti tienneensä mitään näiden rikollisesta toiminnasta. Huhtikuussa 1989 Aryan Nations järjesti Adolf Hitlerin satavuotispäivän kunniaksi juhlatilaisuuden, jossa esiintyi white power -yhtyeitä. Tästä alkoi kampanjointi nuorempien henkilöiden värväämiseksi liikkeen jäseniksi.[1]

1990-luvulla useat merkittävät jäsenet lopettivat toimintansa Aryan Nationsissa. Useimmat osavaltiotason alajärjestöt kaatuivat vuoteen 1997 mennessä. 1990-luvun lopussa Aryan Nations sai runsaasti kielteistä julkisuutta. Sen entinen vartija Buford O’Neal Furrow Jr. avasi tulen juutalaisessa yhteisökeskuksessa Los Angelesissa haavoittaen viittä ja ampui tämän jälkeen kuoliaaksi postin filippiiniläistaustaisen työntekijän. Tekijä myönsi rasistiset motiivit. Lisäksi Richard Girnt Butlerin vartijat pahoinpitelivät naisen ja tämän pojan lähellä Aryan Nationsin tiloja. Syyskuussa 2000 oikeus asetti Aryan Nationsin toimijoille 6,3 miljoonan dollarin korvausvelvoitteen, josta 4,8 miljoonaa dollaria määrättiin Butlerin henkilökohtaisesti maksettavaksi. Butlerin katsottiin palkanneen tuomittuja rikollisia vartijoiksi, jättäneen nämä kouluttamatta ja sallineen näille aseenkannon. Aryan Nations menetti oikeuden ratkaisun myötä päämajansa. Butlerin kuoltua syyskuussa 2004 Aryan Nations hajosi keskenään kilpailleisiin ryhmiin. Vuonna 2010 Aryan Nations lopetti virallisesti toimintansa.[1]

Lähteet

  1. a b c Aryan Nations Southern Poverty Law Center, viitattu 2.8.2024 (englanniksi)