Bai Baoshan
Bai Baoshan (kiin.: 白宝山; pinyin: Bái Bǎoshān)[1] syntyi Kiinassa Pekingin suurkaupungin lähialueella vuonna 1958. Bain uskotaan murhanneen 14 ihmistä kostoksi yhteiskunnalle kärsimästään 13 vuoden vankeustuomiosta murhasta ja ryöstöstä. Bai surmasi uhrinsa Pekingin ja lounaisen Xianjingin alueella.
Maaliskuussa 1996 Bai hyökkäsi vartiopoliisin kimppuun Pekingissä ja varasti tämän aseen surmaten sillä yhden ja haavoittaen kuutta. Myöhemmin samana vuonna ryöstön yhteydessä tapahtuneesta tupakkakauppiaan murhasta epäillään myös Baita. Viranomaiset uskovat Baoshanin matkustaneen pohjoiseen Hebein maakuntaan ja hyökänneen jälleen poliisin kimppuun paeten tämän aseen kera. Xinjiangissa hän tappoi 10 ihmistä, mm. poliiseja, vartiomiehiä ja siviilejä ja varasti noin 200 000 Yhdysvaltain dollarin arvosta rahaa. Bain tiedetään myös tappaneen rikoskumppaninsa.
Bai teloitettiin toukokuussa 1998 Xianjingin maakunnan alueella.[2]