Clarión

Clarión

Clariónin sijainti kartalla.

Sijainti
18°21′N, 114°44′W, Manzanillo
Colima
Meksiko
Saariryhmä
Revilla Gigedon saaret
Korkein kohta
335 m
Väestö
Luokitus
UNESCOn maailmanperintöluettelokohde ()View and modify data on Wikidata
Kartta

muokkaa - muokkaa wikitekstiä - muokkaa WikidataaTietolaatikon dokumentaatioNäytä Wikidatasta tulevat arvot

Clarión on yksi Meksikolle kuuluvan Revilla Gigedon saariryhmän saarista Tyynellä valtamerellä. Saari on aiemmin tunnettu myös nimellä Santa Rosa.

Clarión on Revilla Gigedon saarista läntisin ja syrjäisin, mutta kooltaan toiseksi suurin. Se sijaitsee noin 314 kilometriä länteen saariryhmän suurimmasta saaresta, Socorrosta. Saari on itä–länsi-suunnassa noin 9,5 kilometriä pitkä ja 6,5 kilometriä leveä. Sen korkein kohta, Mount Gallegos, kohoaa noin 300 metrin korkeuteen merenpinnasta.[1] Saarella ei ole vakituista asutusta, vain vuonna 1979 perustettu meksikolainen sotilasvaruskunta.[2]

Lintujen lisäksi saarella elää Urosaurus clarionensis -liskolaji ja Masticophis anthonyi -käärme.[1] Vuonna 2013 saarelta löydettiin toinenkin käärmelaji, Hypsiglena unaocularus, jonka luonnontieteilijä William Beebe oli kohdannut jo 1936, mutta jota ei ollut tavattu sen koommin.[3][4][5]

Lähteet

  1. a b Brattstrom, Bayard H. & Howell, Thomas R.: The birds of the Revilla Gigedo Islands, Mexico (PDF) 1956.
  2. Wanless, Ross M. et al: Birds of Clarion Island, Revillagigedo Archipelago, Mexico 2009.
  3. Mulcahy, Daniel G. et al: Rediscovery of an Endemic Vertebrate from the Remote Islas Revillagigedo in the Eastern Pacific Ocean: The Clarión Nightsnake Lost and Found 16.5.2014.
  4. Platt, John R.: Found: A Snake Species No One Believed Existed 28.5.2014.
  5. Smithsonian Scientist Discovers Lost Species of Nightsnake in Mexico 19.5.2014.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Clarión Wikimedia Commonsissa
Preeriapöllön alalaji Athene cunicularia rostrata esiintyy saarella kotoperäisenä.
Tämä Pohjois-Amerikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.