Demokraattinen sentralismi
| Osa artikkelisarjaa |
| Kommunismi |
|---|
 |
| Pääsuuntaukset
|
| Alasuuntaukset
|
| Käsitteet
|
| Internationaalit |
| Lisää aiheesta |
|
Demokraattinen sentralismi on V. I. Leninin ideoima kommunististen puolueiden noudattama periaate, joka kielsi oppositioryhmien muodostamisen ja vapaan keskustelun puolueen sisällä. Se rajoitti vapaan keskustelun aiheisiin, joista ei vielä ollut sitovaa päätöstä. Kun päätös oli tehty, keskustelun tuli päättyä.[1][2] Sentralismiin kuului myös se tavanomainen sääntö, että alempien portaiden tuli noudattaa puoluejohdon päätöksiä.[2]
Lenin kehitti opin puolueesta vallankumouksen tiedostavana etujoukkona, jonka tuli olla äärimmäisen kurinalainen ja tiukasti järjestäytynyt. Vapaa keskustelu ei sopinut siihen vaan johtaisi vain kuppikuntaiseen riitelyyn.[1]
Demokraattinen sentralismi järjestöperiaatteena
V. I. Lenin sai "demokraattisen sentralismin" sisällytettyä Venäjän sosialidemokraattisen puolueen sääntöihin, mutta hän oli pian eri mieltä puolueen keskuskomitean kanssa siitä, mitä periaatteella oikein tarkoitettiin. Lenin kirjoitti oman näkemyksensä puoluelehti Volnaan 20. toukokuuta vuonna 1906:
KK:n päätöslauselma on sekä asiallisesti väärä että ristiriidassa puolueen sääntöjen kanssa. Demokraattisen sentralismin ja paikalliselinten autonomian periaate merkitsee juuri arvosteluvapautta, täydellistä arvosteluvapautta kaikkialla, ellei sillä rikota määrätyn toiminnan yhtenäisyyttä,— eikä salli mitään sellaista arvostelua, joka horjuttaa tai vaikeuttaa puolueen päätösten mukaisen toiminnan yhtenäisyyttä.[3]
Leninille demokraattinen sentralismi tarkoitti, että "puolueen päätösten mukaisen toiminnan" arvostelu tuli kieltää, koska se horjutti tai vaikeutti "yhtenäisyyttä".
Koko kansan puolue
Marxilais-leninistisessä poliittisessa järjestelmässä on vain yksi puolue. Venäjän kommunistinen puolue (bolševikit) omaksui demokraattisen sentralismin 10. puoluekokouksessa vuonna 1921. Myöhemmin samaa periaatetta ovat noudattaneet myös Kiinan kommunistinen puolue sekä lukemattomat pienemmät puolueet.[1]
Demokraattinen sentralismi liittyy ajatukseen tieteellisesti ohjatusta politiikasta. Kun kansa ei jakaudu yhteiskuntaluokkiin, joilla olisi toisistaan poikkeavat intressit, on mahdollista tehdä päätöksiä, jotka sopivat kaikille kansalaisille. Eri yhteiskuntaluokille ei tarvita erillisiä ja kyseisten yhteiskuntaluokkien vastakkaisia etuja ajavia puolueita, vaan luokattomassa yhteiskunnassa politiikkaa voidaan harjoittaa siten että se edustaa koko kansan etua. Neuvostoliitossa kansalaisten yhteistä etua ajava koko kansan puolue oli Neuvostoliiton kommunistinen puolue.
Myös valtio oli ”koko kansan valtio”, koska porvaristo luokkana oli hävinnyt. Tällöin ei ollut tarvetta porvarilliselle demokratialle. Lenin näki sen diktatuurin muotona, joka alisti työväenluokkaa, puolusti porvaristoa ja antoi etuoikeuksia porvaristolle riistäjäluokkana.[4]
Käytännössä yksipuoluejärjestelmissä puolueen rivijäsenten osaksi on jäänyt hyväksyä johdon tekemät päätökset. Neuvostoliitossa näin kävi erityisesti Josif Stalinin kaudella vuodesta 1928 alkaen.[1]
Katso myös
Lähteet
- Lenin, V. I.: ”Arvosteluvapaus ja toiminnan yhtenäisyys”, teoksessa V. I. Lenin Teokset 10. osa., s. 444-446. Petroskoi: Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike,, 1956. Teoksen verkkoversio.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Encyclopaedia Britannica: democratic centralism (englanniksi)
- Lenin: Mitä on tehtävä? (1902)
