Hicham Ayouch
Hicham Ayouch | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. kesäkuuta 1976 (ikä 48) Pariisi, Ranska |
Ammatti | toimittaja, kirjoittaja ja elokuvaohjaaja |
Ohjaaja | |
Aktiivisena | 2002– |
Tunnetuimmat ohjaukset | Fièvres (Fevers, 2013) |
Palkinnot | |
FESPACO:n Yennengan kultainen ori (2015) | |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Hicham Ayouch (30. kesäkuuta 1976) on ranskalais-marokkolainen toimittaja, kirjoittaja ja elokuvaohjaaja. Hänen isoveljensä on elokuvaohjaaja Nabil Ayouch.
Hicham Ayouch opiskeli ensin journalistiksi, mutta siirtyi 2000-luvun alussa audiovisuaalisen tuotannon piiriin.[1]
Ayouch voitti ohjaamallaan elokuvalla Fièvres (Fevers, 2013) FESPACO:n elokuvajuhlien pääpalkinnon Yennengan kultaisen oriin (2015). Elokuvan käsittelee pojan ja hänen isänsä kohtaamista ja isä-lapsi -suhteen kehittymistä erilaisine tunteineen. Elokuvan päähenkilö Benjam on lapsi, jonka äiti joutuu vankilaan. Tällöin Benjamille selviää, että hänellä on Pariisin lähiössä asuva isä, jonka luokse hän muuttaa asumaan. [2]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Hicham Ayouch. France, Maroc (ranskaksi) (africultures.com)
- Après le meurtre de Mireille Knoll, le Franco-marocain juif et musulman Hicham Ayouch appelle à la paix entre les communautés (28.3.2018) (ranskaksi) (huffingtonpost.fr)
- Fièvres (Fevers, 2013) elokuvan traileri englanninkielisin tekstein (ranskaksi) (youtube.com)
- Interview d'Hicha, Ayouch, réaliseteur de 'fissures' « Le Maroc doit se regarder en face » (06/04/2011) (ranskaksi) (lefigaro.fr)
Alkuperäinen artikkeli: fr:Hicham Ayouch
|