Huhtasuo
Huhtasuo | |
---|---|
![]() Huhtakeskuksen ostoskeskus. | |
Kaupunki | Jyväskylä |
Suuralue | Huhtasuo |
Koordinaatit | 62°16′17″N, 025°48′14″E |
Kaupunginosa nro | 20 |
Väkiluku | 4 542 (2020) |
Osa-alueet | Huhtakeskus, Kangaslampi, Sulku |
Postinumero(t) | 40340 |
Lähialueet | Kangasvuori |
Infobox OK |
Huhtasuo on yksi Jyväskylän kaupunginosista. Se sijaitsee noin 4–5 kilometrin päässä kaupungin keskustasta koilliseen.[1] Tilastollisessa aluejaossa Huhtasuon kaupunginosaa vastaa suurimmaksi osaksi Kangaslammen tilastoalue, jonka pienalueet ovat Huhtakeskus, Varikko, Kaakkolampi, Kangaslammenranta, ja Ankeriasjärven kaupunginosaan kuuluva Vääräjärvi.[1] Tilastoalueen väkiluku oli 4 542 vuonna 2020.[2]
Ennen Huhtasuon alueen asuttamista siellä toimi muun muassa Sotateknillinen varikko. 1970-luvulla Huhtasuolle rakennettiin kerrostalovaltaisia asuinalueita. Kaupunginosaan on rakennettu lisäksi rivi- ja omakotitaloja.
Huhtasuolla voidaan tarkoittaa myös sennimistä suuraluetta. Huhtasuon suuralueeseen kuuluu Huhtasuon kaupunginosan lisäksi Kangasvuoren kaupunginosa. Eteläisen Palokankaan pienalue, jossa ei ole juurikaan asutusta, kuuluu kuitenkin eri suuralueeseen.[1]
Palveluja ja toimintaa
Huhtasuolla sijaitsee Huhtakeskuksen liikekeskus, jossa on muun muassa elintarvikekauppa, apteekki, Huhtasuon terveysasema ja kirjasto. Sitä ympäröivät Huhtasuon yhtenäiskoulu ja Huhtasuon palvelutalo.[1]
Huhtakeskuksella[3] toimii myös kohtaamispaikka Huhtasuon Kylätoimisto. Huhtasuolla on ollut aktiivista asukastoimintaa ja järjestetty useita kehityshankkeita.[4]
Huhtasuon kirkon käyttö on lakkautettu sisäilmaongelmien vuoksi.[5] Evankelis-luterilainen kirkko järjestää toimintaa huhtasuolaisille Huhtakeskuksessa sijaitsevassa Huhtakodissa ja Seppälässä sijaitsevassa Kipinässä.[6]
Kaupunginosan alueella on lammet Kaakkolampi, Kangaslampi ja Vuorilampi. Kaakkolammella on kaupungin ylläpitämä uimaranta.[1] Vuorilammen yhteydessä on laavu, ja sinne kulkee Huhtasuon ja Kangasvuoren asuinalueita vierustava Kangasvuoren luontopolku.[1][7]
Kangaslammella sijaitsee Suomen ensimmäinen parkouralue, joka valmistui vuonna 2009.[8] Kaupunginosassa on perustettu hiihtoseura Huhtasuon Hiihto 2000 (nykyään Ski Jyväskylä).[9] Alueella toimii myös vuonna 1977 perustettu jalka- ja lentopalloseura Huki eli Huhtasuon Kisa.[10]
Huhtasuon historiaa
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/fe/Kangaslampi_Jyv%C3%A4skyl%C3%A4.png/250px-Kangaslampi_Jyv%C3%A4skyl%C3%A4.png)
Vuosina 1935–1968 Kangaslammen alueella toimi taimitarha. Vuonna 1944 Huhtasuolle rakennettiin Sotateknillinen varikko (myöhemmin Teknillinen varikko). Vuonna 1958 Huhtasuon alueelle valmistui Kangasvuoren sairaala sekä sitä varten rakennetut lääkärin ja työntekijöiden asuinrakennukset.[11]
Huhtasuon asuinalueista Kangaslampea alettiin rakentaa ensimmäisenä, vuonna 1971.[12][13] Varikon alueelta purettiin siellä toimineen Teknillisen Varikon rakennukset pois lähiön tieltä.[12] Sulun ja Kaakkolammen alue rakennettiin pääosin vuosina 1972–1978.[12] 1970-luvun rakennuskanta koostui lähinnä vuokrataloiksi suunnitelluista elementtikerrostaloista.[14] Myös rivi- ja pientaloja rakennettiin Kaakkolammen ja Varikon alueille 1970- ja 1980-luvuilla.[15]
Vuonna 1973 Kangaslammelle rakennettiin palvelukeskus, jossa oli liiketiloja ja seurakunnan tilat.[15][12] Vuonna 1979 valmistui Huhtakeskuksen ostoskeskus, joka suunniteltiin toimimaan Huhtasuon suuralueen lähiöiden palvelukeskuksena.[16][12]
Vuonna 1975 Huhtasuolla otettiin käyttöön ala-aste.[17] 1980-luvulla Huhtaharjun yläaste ja Huhtarinteen erityiskoulu olivat aloittaneet toimintansa.[18]
1980–1990-lukujen aikana Huhtakeskuksen pienalueelle rakennettiin kerrostalokortteli.[15] 1990-luvulla Huhtasuolle alettiin rakentaa aiempaa enemmän rivi- ja omakotitaloja.[19] Vuonna 2009 Huhtasuon kaupunginosaan liitettiin uusi Pysäkkivuoren asuinalue,[19] ja 2000–2010-luvuilla Kaakkolammen itäpuolelle rakennettiin omakotitaloalue.[15]
2010-luvulla Huhtasuon ala-aste ja päiväkoti, Huhtaharjun yläkoulu ja Huhtarinteen erityiskoulu purettiin.[18] Tilalle otettiin käyttöön Huhtasuon yhtenäiskoulu, joka aloitti toimintansa vuonna 2015.[20] Alkuvuodesta 2017 vuonna 1986 valmistunut Huhtasuon kirkko suljettiin sisäilmaongelmien vuoksi.[21][22] Myös Kangasvuoren sairaala lopetti toimintansa 2010-luvulla.[23]
Tunnettuja asukkaita
- Sami Lotila, toimittaja[24]
- Matti Nykänen, mäkihyppääjä[25][24]
- Tarmo Uusivirta, nyrkkeilijä[25][24]
Kuvia
- Vuonna 2016 toimintansa aloittanut Huhtasuon palvelutalo.
- 1986 valmistunut Huhtasuon kirkko.
- Kangaslammen liikerakennus ja asuinkerrostaloja.
- Sulun kerrostaloaluetta.
- Omakotitalokortteli Varikon alueella.
- Kangasvuoren sairaala.
- Rivitalo Kaakkolammella.
- Huhtasuon yhtenäiskoulu aloitti toimintansa vuonna 2015.
Katso myös
- Vuorilampi
- Huhtasuo (suuralue)
- Kangaslampi (Jyväskylä)
- Huhtakeskus
- Sulku (Jyväskylä)
Lähteet
- ↑ a b c d e f Jyväskylän karttapalvelu (Arkistoitu – Internet Archive). jkl.fi.
- ↑ Jyväskylän väestö pienalueittain. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 1.1.2022.
- ↑ Yhteystiedot Huhtasuon kylätoimisto. Viitattu 21.7.2023.
- ↑ Kokko, Marja: Jyväskylän kaupungin historia 1965-2008. Osittain korj. 2. p. Jyväskylän kaupunki, 2012. Verkkoteos (Arkistoitu – Internet Archive).
- ↑ Ihanainen-Alanko, Sini: Kiinteistöt puhuttavat Jyväskylässä – Kauppakeskuksen seurakuntatiloissa satoja kävijöitä päivässä Kotimaa. 30.11.2017. Viitattu 21.7.2023.
- ↑ Seurakunta Huhtasuon kylätoimisto. Viitattu 21.7.2023.
- ↑ Kangasvuoren luontopolku Visit Jyväskylä Region. Viitattu 21.7.2023.
- ↑ Parkouria kivipaaseilla Yle Uutiset. 29.6.2009. Viitattu 30.12.2017.
- ↑ Lindfors, Heidi: Huhtasuon Hiihto 2000 vaihtaa nimeä huhtasuonhiihto2000.fi. 25.7.2016. Arkistoitu 21.8.2016. Viitattu 23.7.2023.
- ↑ Huki Jyväskylä www.hukijyvaskyla.fi. Viitattu 23.7.2023.
- ↑ Kangasvuoren sairaalan rakennusinventointi. Jyväskylän kaupunki.
- ↑ a b c d e Huhtasuon historiaa (1970-luku): Huhtakeskus geocaching.com. Viitattu 30.12.2017. (englanniksi)
- ↑ Aikamatka Huhtasuon historiaan osa 1 huhtasuolainen.fi. Viitattu 30.12.2017.
- ↑ Tyvelä, Hanna: 1970-luvun lähiökeskusta rakennettuna kulttuuriympäristönä: kompaktikaupunki Jyväskylän Huhtasuolla. Pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201606273355
- ↑ a b c d Jyväskylän karttapalvelu: Rakennustiedot. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Päivänen, Jani (2009): Ostari 2.0 - Huhtakeskuksen kehittämisanalyysi. Jyväskylän kaupunki, yhdyskuntapalvelut. PDF-tiedosto.
- ↑ Keski-Suomen museo: Kohderaportti: Huhtasuon koulu. Jyväskylän kaupunki. Verkkoversio.
- ↑ a b Aikamatka Huhtasuon historiaan Osa 3 huhtasuolainen.fi. Viitattu 1.1.2018.
- ↑ a b Huhtasuon historiaa (2000-luku): Kuntaliitos geocaching.com. Viitattu 1.1.2018. (englanniksi)
- ↑ Huhtasuon uusi koulu on kuin monta pientä koulua yhden katon alla Yle Uutiset. Viitattu 1.1.2018.
- ↑ Historia Jyväskylän seurakunta, jyvaskylanseurakunta.fi. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ Mauri Tervonen: "Vaikeat vaiheet muuttuivat motivoivaksi työksi lähiökirkossa" 9.3.2017. kotimaapro.fi. Viitattu 11.8.2018.
- ↑ Akrenius, Siiri: VRP Keski-Suomi Oy osti Kangasvuoren sairaalan kiinteistön VRP. 10.12.2017. Viitattu 19.7.2023.
- ↑ a b c Lotila, Sami: Näkökulma: Jyväskylän levottomissa lähiöissä kasvoi nuorisorikollisia - mutta sieltä ponnisti myös Matti Nykänen iltalehti.fi. 9.2.2019. Viitattu 20.4.2019.
- ↑ a b Huhtasuon historiaa (1980-luku): Maailmanmestari www.geocaching.com. Viitattu 20.4.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Huhtasuo Wikimedia Commonsissa
01 Kantakaupunki | 1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja) · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila |
---|---|
02 Kypärämäki-Kortepohja | 7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä) |
03 Lohikoski-Seppälänkangas | 13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi |
04 Huhtasuo | 15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku) |
05 Kuokkala | 22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi) |
06 Keltinmäki-Myllyjärvi | 18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki |
07 Keljo | 10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo |
08 Halssila | 16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka) |
09 Säynätsalo | 31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori |
10 Tikkakoski-Nyrölä | 58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää |
11 Palokka-Puuppola | 41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala |
12 Vaajakoski-Jyskä | 65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori |
13 Kuohu-Vesanka | 38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä |
14 Korpilahti | 80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti) |