Kuninkuusravit 2015
Kuninkuusravit 2015 | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Paikkakunta | Joensuu | ||||||
Ravirata | Joensuun ravirata | ||||||
Ajankohta | 1.–2. elokuuta 2015 | ||||||
Ravikuningas | Jokivarren Kunkku | ||||||
Ravikuningatar | Saaga S | ||||||
Yleisömäärä | 46 618 | ||||||
0–lauantai | 21 547 | ||||||
0–sunnuntai | 25 071 | ||||||
| |||||||
Infobox OK |
Vuoden 2015 Kuninkuusravit järjestettiin Joensuun raviradalla 1.–2. elokuuta 2015. Kyseessä olivat neljännet Joensuussa pidetyt Kuninkuusravit. Aikaisemmin kaupungissa oli kilpailtu vuosina 1948, 1984 ja 2000.[1] Vuosien 1984 ja 2000 Kuninkuusravit järjestettiin nykyisellä Joensuun raviradalla, mutta vuonna 1948 kilpailupaikkana oli Joensuun vanha ravirata Mehtimäen kaupunginosassa.
Ravikuninkaaksi seppelöitiin Pohjoismaiden voitokkaimman raviohjastajan Jorma Kontion ajama Jokivarren Kunkku ja kuningattareksi Matti Nisosen ohjastama Saaga S, jotka kumpikin voittivat oman kilpailunsa kaikki kolme osamatkaa. Tittelit olivat molemmille ohjastajille uran ensimmäiset.[2] Kuninkuuskilpailujen ohella Joensuussa käytiin myös neli- ja viisivuotiaiden perinteiset suurkilpailut Pikkuprinssi ja Pikkukunkku, joiden voittajiksi selvisivät Kukan Tutu ja Pyörylän Paroni.[3][4]
Valintaprosessi
Vuoden 2015 Kuninkuusravit piti alun perin järjestää Kajaanin raviradalla, jolle Suomen Hippoksen yleinen kokous myönsi kilpailut lokakuussa 2010. Ratkaisevassa äänestyksessä Kajaani sai 51, Joensuu 44 ja Lahden Jokimaan ravirata 11 ääntä.[5] Hippoksen valtuuskunta jätti kuitenkin Kajaanin valinnan vahvistamatta marraskuussa pitämässään kokouksessa ja otti asian uusintakäsittelyyn. Syynä oli muun muassa se, että Kajaani on Suomen maakuntaradoista ainoa, jolla ei ole ympärivuotista kilpailutoimintaa. Lisäksi valtuuskunta ei katsonut radalla olevan tarpeellisia resursseja Kuninkuusravien kaltaisen kymmenien tuhansien katsojien yleisötilaisuuden järjestämiseen.[6][7] Toukokuussa 2011 Suomen Hippoksen valtuuskunta käsitteli valintaa uudelleen ja myönsi vuoden 2015 Kuninkuusravit Joensuulle äänestyksen jälkeen.[8] Kajaanin ravirata ilmoitti hakevansa Kuninkuusraveja uudelleen vuosille 2016–2018.[7]
Kuninkuuskilpailu
Kuninkuuskilpailun avausmatkaa hallitsi alusta loppuun Jorma Kontion ohjastama Jokivarren Kunkku. Toiseksi sijoittui sen rinnalla matkannut Suivikas ja kolmanneksi johtavan takaa paikan saanut Camri. Hallitseva ravikuningas Köppinen seurasi Suvikkasta toisessa parissa ulkona ja oli maalissa neljäntenä.[9]
Sunnuntain aloittaneella maililla juoksuasetelmat olivat kärkihevosten osalta täsmälleen samat kuin lauantain avausmatkallakin, Jokivarren Kunkku ravasi johtopaikalla, Camri sen takana ja Suivikas rinnalla. Jokivarren Kunkku joutui avaamaan ensimmäiset 500 metriä peräti 17,0-vauhtia, mutta voitti silti selvästi. Avausmatkasta poiketen, Camri seurasi nyt johtavan takaa toiseksi ja Suivikas jäi kolmanneksi. Ennen 3 100 metrin matkaa Jokivarren Kunkku johti kokonaiskilpailua 0,5 sekunnin erolla Suivikkaaseen, josta Camri taas oli jäljessä 0,4 sekuntia. Köppinen oli neljäntenä, mutta jo 2,6 sekunnin erolla johtohevoseen.[10]
Päätösmatkalla Jokivarren Kunkku avasi jälleen keulapaikalle, mutta Jorma Kontio päätti kuitenkin luovuttaa paikan Köppiselle. Loppusuoralla kiriväylä avautui ja Jokivarren Kunkku voitti selvästi myös pitkän matkan. Johtanut Köppinen onnistui kokonaiskilpailussa ohittamaan Camrin, joka päätösmatkalla sijoittui vasta kahdeksanneksi, pudoten näin myös lopullisissa tuloksissa sijalle viisi. Kokonaiskilpailun toiseksi tuli Suivikas.[11]
Osallistujat
No. | Hevonen | Ohjastaja | Valmentaja | Ennätys | Voittosumma |
---|---|---|---|---|---|
1 | Keisar | Hannu Torvinen | Aimo Vuorisalo | 21,0a | 114 765 € |
3 | Köppinen | Ari Moilanen | Jyrki Korhonen | 20,4a | 397 330 € |
4 | Tapsan Tahti | Tapio Perttunen | Tapio Perttunen | 20,2a | 161 088 € |
5 | I.P. Lento | Antti Teivainen | Heikki Parviainen | 20,7a | 203 860 € |
6 | Suivikas | Terho Rautiainen | Terho Rautiainen | 20,1a | 239 719 € |
7 | Jokivarren Kunkku | Jorma Kontio | Antti Ojanperä | 19,5a | 192 640 € |
8 | Camri | Tuomas Pakkanen | Jorma Konnu | 20,8a | 139 544 € |
9 | Rapin Aatos | Jarmo Saarela | Jouni Miettinen | 21,1a | 114 741 € |
10 | Leon Salama | Hannu Hietanen | Jukka Rintamäki | 23,0a | 086 195 € |
11 | Vieskerin Valo | Pertti Niveri | Pertti Niveri | 21,3a | 168 610 € |
12 | Tuli-Ritari | Esa Holopainen | Olli Sippola | 22,0a | 081 530 € |
Lopputulokset
Sijoitus | Hevonen | 2100 m | 1600 m | 3100 m | Kokonaisaika | Ero voittajaan |
---|---|---|---|---|---|---|
1. | Jokivarren Kunkku | 1. | 1. | 1. | 9.26,6 | 00,0 |
2. | Suivikas | 2. | 3. | 4. | 9.29,5 | +2,9 |
3. | Köppinen | 4. | 7. | 2. | 9.30,1 | +3,5 |
4. | Tapsan Tahti | 5. | 4. | 3. | 9.31,0 | +4,4 |
5. | Camri | 3. | 2. | 8. | 9.31,5 | +4,9 |
6. | Tuli-Ritari | 6. | 5. | 7. | 9.33,8 | +7,2 |
7. | Vieskerin Valo | 9. | 11. | 5. | 9.34,4 | +7,8 |
8. | Keisar | 7. | 8. | 6. | 9.34,4 | +7,8 |
9. | Leon Salama | 8. | 9. | 9. | 9.35,5 | +8,9 |
10. | Rapin Aatos | 10. | 10. | 10. | 9.38,7 | +12,1 |
– | I.P. Lento | hyl | 6. | 11. | – | – |
Kuningatarkilpailu
Kuningatarkilpailun avausmatkan paras oli Saaga S, joka punnersi ykköseksi johtaneen Mokomanin rinnalta. Toiseksi sijoittui Jarmo Saarelan ohjastama Sekottaja ja kolmanneksi Antti Teivaisen R.R. Ruskariina. Johtopaikalla juossut hallitseva ravikuningatar Mokomani taipui loppusuoralla ja tuli maaliin vasta seitsemäntenä. Lähdössä nähtiin myös dramatiikkaa, kun suosikkeihin lukeutunut Mian Mari ajautui loppusuoralla sisäkentän puolelle ja hylättiin radalta poistumisen vuoksi.[12]
Mailin osalähdössä kärkipaikalla juoksi avausmatkalla hylätty ja näin kokonaiskilpailusta ulkona ollut Mian Mari ja tuleva kuningatar Saaga S joutui jälleen taivaltamaan johtavan rinnalta. Tamma puristi kuitenkin lauantain tapaan ykköseksi ja johti näin ollen kahden matkan jälkeen kokonaiskilpailua 1,3 sekunnin erolla ennen Norikoa.[10] Hallitseva kuningatar Mokomani hylättiin liioista laukoista ja sen taustajoukot päättivät jättää 3 100 metrin kilpailun väliin mahdollisen jalkavaivojen vuoksi.[13]
Päätösmatkalla keulapaikalle kiihdytti Sekottaja, mutta Saaga S jyräsi jälleen kärkeen johtohevosen rinnalta. Sekottaja joutui lopussa taipumaan myös Norikolle, joka näin säilytti kokonaiskilpailun kakkossijansa.[14] Saaga S voitti kaikki kolme osamatkaa, vaikka ei kiiman vuoksi ollut kilpailuissa edes parhaimmillaan.[15]
Osallistujat
No. | Hevonen | Ohjastaja | Valmentaja | Ennätys | Voittosumma |
---|---|---|---|---|---|
1 | R.R. Ruskariina | Antti Teivainen | Reijo Ranne | 23,0a | 058 030 € |
2 | Joivi | Ari Moilanen | Suvi Louhelainen | 23,0a | 051 872 € |
3 | Mokomani | Jukka-Pekka Kauhanen | Jukka-Pekka Kauhanen | 22,0a | 145 250 € |
4 | Mian Mari | Timo Ylitalo | Jussi Isokoski | 22,7a | 052 180 € |
5 | Saaga S | Matti Nisonen | Ilkka Pyysalo | 21,8a | 129 510 € |
6 | Noriko | Mika Forss | Timo Vääränen | 22,1a | 101 815 € |
7 | Joiviri | Pentti Niveri | Katja Marttila | 23,2a | 064 740 € |
8 | Tuli-Karkelo | Tapio Kukkonen | Tapio Kukkonen | 23,7a | 053 825 € |
9 | Hujanhajan | Jouni Törmänen | Anu Hyytiäinen | 25,9a | 032 240 € |
10 | Suhhaus | Jere Kiveinen | Olli Lähtinen | 23,7a | 028 412 € |
11 | Yllin Kyllin | Teemu Okkolin | Teemu Okkolin | 21,5a | 133 860 € |
12 | Sekottaja | Jarmo Saarela | Mika Kallio | 22,5a | 101 585 € |
Lopputulokset
Sijoitus | Hevonen | 2100 m | 1600 m | 3100 m | Kokonaisaika | Ero voittajaan |
---|---|---|---|---|---|---|
1. | Saaga S | 1. | 1. | 1. | 9.42,8 | 00,0 |
2. | Noriko | 5. | 3. | 2. | 9.44,3 | +1,5 |
3. | Sekottaja | 2. | 10. | 3. | 9.45,8 | +3,0 |
4. | Suhhaus | 8. | 6. | 8. | 9.48,5 | +5,7 |
5. | Joivi | 4. | 4. | 9. | 9.48,5 | +5,7 |
6. | Yllin Kyllin | 10. | 5. | 6. | 9.48,7 | +5,9 |
7. | Joiviri | 9. | 8. | 7. | 9.49,4 | +6,6 |
8. | Tuli-Karkelo | 11. | 11. | 5. | 9.49,8 | +7,0 |
9. | Hujanhajan | 6. | 9. | 10. | 9.52,7 | +9,9 |
10. | R.R. Ruskariina | 3. | 7. | 11. | 9.55,1 | +12,3 |
– | Mokomani | 7. | hyl | – | – | – |
– | Mian Mari | hyl | 2. | 4. | – | – |
Lähteet
- ↑ Kuninkuusravit Suomen Hippos. Viitattu 30.7.2013.
- ↑ Jokivarren Kunkku ja Saaga S ovat uudet kuninkaalliset 2.8.2015. Aamulehti. Viitattu 2.8.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kukan Tutu juoksi Pikkuprinssiksi 1.8.2015. Hevosurheilu. Viitattu 2.8.2015.
- ↑ Pikkukunkku meni yllättävään osoitteeseen – Jorma Kontiolle voitto numero 9986 2.8.2015. Hevosurheilu. Viitattu 2.8.2015.
- ↑ Kuninkuusravit 2015 Kajaanissa 20.10.2010. Ravia.fi. Viitattu 30.7.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Kuninkuusravit 2015 uusintakäsittelyyn 17.11.2010. Hevosurheilu. Arkistoitu 22.12.2010. Viitattu 30.7.2013.
- ↑ a b Kajaani hakee uudestaan Kuninkuusraveja 22.2.2012. Yle Kainuu. Viitattu 30.7.2013.
- ↑ Kajaani hävisi Kuninkuusravit puheenjohtajan äänellä 18.5.2011. Yle Kainuu. Viitattu 30.7.2013.
- ↑ Jokivarren Kunkku hallitsi Kuninkuuskisan avausmatkaa 1.8.2015. Kainuun Sanomat. Arkistoitu 18.5.2016. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ a b Saaga S ja Jokivarren Kunkku mailin osamatkojen voittajat Joensuun kuninkuusraveissa 2.8.2015. Suomen Hippos. Viitattu 3.8.2015.[vanhentunut linkki]
- ↑ Jokivarren Kunkku puhtaalla pelillä kuninkaaksi 2.8.2015. Hevosurheilu. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ Saaga S jysäytti avausmatkan ykköseksi ja pääsee johtopaikalta Kuninkuusravien päätöspäivään 1.8.2015. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 5.8.2015. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ Ravikuningatar kotiin ja klinikalle - "Jotakin on pielessä" 2.8.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ Huh, mikä revanssi Kuninkuusraveissa! – pankkitili lihoi 80000 eurolla 2.8.2015. Ilta-Sanomat. Arkistoitu 4.8.2015. Viitattu 3.8.2015.
- ↑ Taipalsaarelainen Saaga S on uusi ravikuningatar – tamma voitti kaikki kolme matkaa 2.8.2015. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 9.8.2015. Viitattu 3.8.2015.