Marija Pevtših

Marija Pevtših

Marija Pevtših (ven. Мария Певчих; s. 1987) on venäläinen kansalaisaktivisti.[1] Hän tuli tunnetuksi Aleksei Navalnyin läheisenä yhteistyökumppanina.[2]

Pevtših varttui Moskovassa. Hän pääsi 15-vuotiaana opiskelemaan sosiologiaa Moskovan valtionyliopistoon, jossa hän kohtasi korruptiota. Pevtših päätti muuttaa Lontooseen ja jatkoi opintoja siellä London School of Economicsissa. Hän tutustui Navalnyihin vuonna 2011. Hän oli Navalnyin kanssa Tomskissa Navalnyin joutuessa myrkyttämällä toteutetun murhayrityksen uhriksi. Vuonna 2022 molemmat esiintyivät Daniel Roherin elokuvassa Navalny. Pevtših toimi Korruption vastaisen säätiön tutkimuspäällikkönä ja alkoi johtaa sitä Navalnyin tultua vangituksi. Hän jatkoi Youtube-lähetysten tekemistä Georgi Alburovin kanssa Navalnyin ollessa vankileirillä.[2]

Pevtšihin lähdettyä maanpakoon Venäjän sisäministeriö lisäsi hänet ja toimittaja Dmitri Nizovtsevin etsintäkuulutettujen listalle 21. joulukuuta 2023. Navalnyin verkostoon kuuluvia vastaan oli elokuussa 2023 aloitettu tutkinta vääräksi väitetyn tiedon levittämisestä Venäjän asevoimista.[3] Pevtšihin mukaan venäläinen yhteiskunta kehittyi huonoon suuntaan jo Boris Jeltsinin presidenttiyden alkuaikoina. Hän piti vastuullisina 1990-luvun ongelmista muiden muassa Valentin Jumaševia, Boris Berezovskia ja Roman Abramovitšia.[1]

Lähteet

  1. a b Maxim Trudolyubov, Opposition Divided over History Leading to Putin Wilson Center 23.4.2024, viitattu 18.8.2024 (englanniksi)
  2. a b Carole Cadwalladr, ‘We do our work because we are angry’: Navalny’s right-hand woman Maria Pevchikh on taking on Putin The Guardian 22.1.2023, viitattu 18.8.2024 (englanniksi)
  3. Russia Adds Two Of Navalny's Self-Exiled Associates To Its Wanted List Radio Free Europe/Radio Liberty 21.12.2023, viitattu 18.8.2024 (englanniksi)