Marja

Marja on gastronomiassa ja yleiskielessä pienehkö, pyöreähkö ja mehevä hedelmä.

Marjoihin kuuluu kasvitieteellisesti marjoja, luumarjoja sekä kerrannaisluumarjoja (esimerkiksi vadelman, karhunvatukan, lakan, mesimarjan ja lillukan marjat). Jotkin marjoiksi kutsutut ovat kasvitieteellisesti pohjushedelmiä (esimerkiksi mustikan, puolukan, juolukan, karpaloiden ja herukoiden marjat).^[1] Myös katajien meheviä käpyjä kutsutaan usein marjoiksi, vaikka ne eivät käpyinä ole hedelmiä.^[2]

Monet marjat ovat syötäviä, ja marjoja onkin aina kerätty ja nautittu ravintona eri tavoin. Jotkin marjat, kuten sudenmarjan ja kielon marjat ovat myrkyllisiä.

Marjat jaetaan luonnonmarjoihin sekä viljeltyihin eli puutarhamarjoihin. Metsissä kasvavia marjoja kutsutaan metsämarjoiksi.^[1]

Pohjoismaissa kasvaa nykyisin noin 50 luonnonmarjaa, joista 37 on syötäviä ja 20 yleisesti kerättyjä. Pohjolan tärkeimmät luonnonvaraiset marjat ovat puolukka, mustikka, lakka, tyrni, isokarpalo ja mesimarja.^[3] Eteläisessä Euroopassa tärkeitä luonnonmarjoja ovat karhunvatukka ja herukat.^[4]

Puutarhamarjoja ovat esimerkiksi puutarhamansikka, joka on Pohjolassa ruokakäytössä syrjäyttänyt ahomansikan, sekä vatukat ja herukat.^[5] Nykyisin tärkeä viljelykasvi kirsikka on kotoisin Länsi-Aasiasta.^[6]

Useimmat Pohjois-Euroopassa kasvavat marjalajit esiintyvät laajalti myös Pohjois-Amerikassa ja Pohjois-Aasiassa. Golfvirran ansiosta Pohjolan luonnossa on marjoille suotuisat kasvuolosuhteet, sillä kesä on valoisa ja lämpötila sopiva. Tämä lisää marjojen aromiyhdisteiden, sokereiden ja antioksidanttien pitoisuuksia.^[7]

Marjojen kasvupaikkatyypit jaetaan Suomen olosuhteiden perusteella kuuteen kategoriaan: karukkomaat, kuivat kankaat, kuivahkot kankaat, tuoreet kankaat, lehtomaiset kankaat ja lehdot. Useimmat Suomen luonnonmarjoista viihtyvät useammassa eri kasvupaikassa ja metsätyypissä. Useimmat syötävät marjat kasvavat kuivilla, kuivahkoilla tai tuoreilla kankailla ja karuilla rämeillä mäntyjen ja kuusten seuralaislajeina; näitä ovat esimerkiksi puolukka ja mustikka. Koivuvaltaisissa sekametsissä ja lehtimetsissä viihtyvät vadelma ja ahomansikka. Soilla kasvavat lakka ja isokarpalo, tuntureilla juolukat ja riekonmarjat, ja meren rannoilla ja saarilla tyrni.^[7]

Marjassa on usein vahapeitteinen kuori, joka suojaa siemeniä ympäröivää mehevää keskikerrosta, maltoa. Useimpien marjojen sisällä on useita siemeniä, joidenkin sisällä vain yksi. Mansikan siemenet ovat mansikan pinnalla näkyvien pähkylöiden sisällä.^[1]

Luonnonmarjat kypsyvät lajista riippuen keskikesästä myöhäiseen syksyyn. Keskikesällä kypsyviä marjoja ovat ahomansikka, mesimarja, mustikka, lakka ja vadelma. Loppukesällä ja syksyllä kypsyvät puolukka, mustikka, vadelma, isokarpalo, variksenmarja, kataja ja pihlaja. Avoimilla paikoilla kasvavat marjat kypsyvät nopeammin kuin varjoisilla paikoilla kasvavat.^[8]

Useimmat Pohjolan luonnonmarjat ovat yksikotisia, jolloin emi- ja hedekukat sijaitsevat samassa kasviyksilössä. Kaksikotisia ovat esimerkiksi tyrni ja lakka, jolloin hedelmöitykseen ja marjankehitykseen tarvitaan sekä emi- että hedekukinnollisia kasveja kasvamassa lähekkäin. Marjakasvit suosivat yleensä ristipölytystä. Itsepölytyskin voi onnistua, mutta se johtaa usein pieniin marjoihin, joissa on vähemmän itämiskykyisiä siemeniä. Useimmat marjat ovat hyönteispölytteisiä. Monet Suomen luonnonmarjat lisääntyvät kuitenkin pääasiassa kasvullisesti rönsyjen ja maavarsien avulla.^[9]

Joissain marjalajeissa on erilaisia populaatioita, joiden marjat ovat erivärisiä. Läheistä sukua olevat marjat voivat risteytyä luonnossa. Suomessa tällaisia ovat mesimarja ja lillukka. Myös mustikka ja puolukka voivat risteytyä.^[10]

Pääartikkeli: Marjastus

Ihmiset ovat poimineet marjoja ruoakseen esihistorialliselta ajalta asti. Viljelyn ja kasvattamisen kausi alkoi antiikin ajalla.^[11] Marjanpoiminnan oikeus vaihtelee Euroopassa ja Pohjolassa. Suomessa jokamiehenoikeudet sallivat luonnonmarjojen poiminnan toisten mailta. Viljeltyjä marjoja voi kerätä itse itsepoimintatiloilta.^[12]

Marjoja voi säilöä esimerkiksi pakastamalla, hilloamalla, umpioimalla, kuivaamalla tai vesisäilömällä.^[13]

Marjat ovat tärkeä elintarviketeollisuuden raaka-aine. Marjoista voi tehdä juomia, kuten mehua, marjaviiniä tai marjalikööriä. Hilloa valmistetaan usein marjoista. Luontaistuote- ja ravintolisäteollisuus valmistaa marjoista erilaisia tuotteita. Marjoja käytetään myös lääketeollisuudessa.^[14]

Monet linnut ja villieläimet syövät marjoja ja toimivat samalla niiden siementen levittäjinä. Karhulle marjat ovat loppukesällä ja alkusyksyllä sen tärkeintä ravintoa. Myyrät tuhoavat joskus marjasatoja.^[15]

Suomalaiset syövät nykyisin noin 13–14 kiloa marjoja vuodessa henkeä kohti. Marjojen kulutus alkoi kasvaa vasta 1970-luvulla, kun pakastimet yleistyivät ja tieto marjojen terveysvaikutuksista levisi.^[16]

Ennen pakastimen keksimistä marjoja syötiin Suomessa lähinnä syksyisin puolukkasurvoksen muodossa^[16], sillä puolukan säilömiseen ei tarvitse hankkia säilyvyyttä parantavia aineita^[17]. 1940-luvun jälkeen alkanut sokerin laajamittainen käyttö^[18] mahdollisti sen, että muitakin marjoja kuin puolukkaa saatettiin nauttia myös satokauden ulkopuolella, koska marjoja kyettiin keittämään hilloiksi ja mehuiksi^[16].

Marjat sisältävät monipuolisesti suojaravintoaineita, kuten vitamiineja ja kivennäisaineita. Monissa marjoissa on runsaasti esimerkiksi C-vitamiinia. Marjojen siemenöljyissä on kerta- ja monityydyttymättömiä rasvahappoja.^[19]

Marjat sisältävät vain vähän energiaa, joten niillä on korkea ravintoainetiheys. Kuidun lähteenä marjat ovat hieman parempia kuin hedelmät ja tomaatit. Marjojen kuitu on pääasiassa veteen liukenematonta kuitua.^[19]

Kaikissa marjoissa ei kuitenkaan ole samoja ominaisuuksia ja sen takia ihmisen kannattaa syödä monipuolisesti erilaisia marjalajeja: puolukkaa, mustikkaa, vadelmaa, mansikkaa, herukoita, karviaisia, aroniaa ja pihlajanmarjoja.^[20]

Marjat sisältävät runsaasti polyfenoleja, kuten flavonoideja, fenolihappoja ja tanniineja. Marjojen flavonoideja ovat antosyaanit, flavonolit ja katekiinit, fenolihappoja hydroksikanelihapot ja hydroksibenstoehapot, ja tanniineja ellagitanniinit sekä oligo- ja polymeeriset proantosyanidiinit.^[19]

Tutkimuksissa on saatu viitteitä siitä, että marjojen syömisellä olisi useita myönteisiä terveysvaikutuksia. Dosentti Riitta Törrösen tekemän tutkimuskatsauksen mukaan marjojen syönti saattaa parantaa aivotoimintaa, torjua sydän- ja verisuonitauteja parantamalla veren kolesteroliarvoja ja verisuonten toimintaa, parantaa näköä, hillitä elimistön tulehdustilaa sekä tasoittaa verensokerin ja insuliinin vahingollista heittelyä aterian yhteydessä.^[21] Ravitsemusterapeutti Leena Putkosen mukaan marjojen antioksidantit lisäksi hankaloittavat taudinaiheuttajabakteerien toimintaa.^[20]

Marjojen terveellisyyden syyksi on esitetty niiden matalaa energiapitoisuutta sekä korkeaa kuitu-, vitamiini-, kivennäisaine- ja polyfenolipitoisuutta. Marjatuotteita ei kuitenkaan saa Euroopan unionissa markkinoida terveysväitteillä, sillä kliininen tutkimusnäyttö ei ole siihen riittävää.^[21]

Jotkin marjat ovat myrkyllisiä. Suomessa kasvavia myrkyllisiä marjoja ovat esimerkiksi näsiä, oravanmarja, mustakonnanmarja ja sudenmarja.^[22]

• Klemettilä, Hannele & Jaakola, Laura: Mansimarjasta punapuolaan: Marjakasvien kulttuurihistoriaa. Maahenki, 2011. ISBN 978-952-5870-50-3.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marjat Wikimedia Commonsissa