Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Matti Uolevi Leinonen (s. 21. maaliskuuta 1940, Mänttä) on suomalainen tieto- ja oppikirjailija sekä tietokirjakriitikko. Hän väitteli västäräkin populaatioekologiasta ja pesimisbiologiasta filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1975. Vuodesta 1981 Leinonen on ollut ympäristöekologian dosentti Tampereen yliopistossa. Hänet on valittu Vuoden luennoitsijaksi (1982) ja Vuoden dosentiksi (1998). Leinonen on kirjoittanut kymmenkunta luontoon ja luonnonsuojeluun liittyvää teosta ja myös toimittanut tietokirjoja. Hän on työskennellyt 1980-luvulta alkaen Koulun biologia- ja Koulun maantieto kirjasarjoja kirjoittavissa työryhmissä (Otava). Leinonen on kirjoittanut sanoma- ja aikakauslehtiin yli 800 tietokirjakritiikkiä ja puolen tuhatta muuta artikkelia. Biologian ja maantiedon lehtorina hän kehittänyt peruskoulussa ja lukiossa erityisesti ympäristökasvatusta sekä leirikoulu- ja luontokoulutoimintaa. Kotikaupungissaan Tampereella hän on toiminut monissa ympäristönsuojelun luottamustehtävissä.
Sisällys
1Tunnustuksia
2Palkintoja
3Teoksia
4Aiheesta muualla
Tunnustuksia
Suomen kirjastoseuran ensimmäinen tunnustuspalkinto tietokirjakriitikolle 1986
Biologian ja maantieteen opettajien liiton kultainen ansiomerkki 1990
Suomen Ympäristökasvatuksen Seura ry:n tunnustuspalkinto 1992
Suomen luonnonsuojeluliiton kultainen ansiomerkki 1994
Suomen Leijonan Ritarikunnan ritarimerkki 1996
Merit Award Books for Secondary Schools. Best European Schoolbooks 2005. Frankfurtin kirjamessut.
Suomen tietokirjailijat ry:n kunniajäsen 2008
Palkintoja
Suomen tietokirjailijat ry:n Warelius-palkinto 1997
Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston palkinto 1999
Kalle Kaiharin kulttuurisäätiön palkinto 2001
Otavan Kirjasäätiön oppimateriaalipalkinto 2015
Teoksia
Luonto ja ihminen, 1979, Kirjayhtymä
Västäräkistä vähäsen, 1980, Kirjayhtymä
Ympäristöekologia, 1981, Kirjayhtymä
Ne palaavat, 1982, Kirjayhtymä
Kesärannan lintuja, 1997, Kirjayhtymä
Kesärannan kasveja, 1997, Kirjayhtymä
Kesärannan ötököitä, 1997, Kirjayhtymä
Laulujoutsen, Suomen kansallislintu, 2000, WSOY
Hirvi, Pohjolan kuningaseläin, 2002, WSOY. Kuvat Asko Hämäläinen
Kesärannan elämää, 2003, Atena
Aiheesta muualla
Upea teos laulujoutsenesta tarjoaa pätevää tietoa niin lintutieteen kuin kansanperinteenkin alueelta (Käyttäjätunnuksella) 9.6.2000. Helsingin Sanomat. Viitattu 14.3.2020.
Auktoriteettitunnisteet
Kansainväliset
ISNI
VIAF
Kansalliset
Yhdysvallat
Muut
IdRef
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.