Mika Ala-Panula
Mika Ala-Panula | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 1970 lähde? |
Ammatti | Spiikkeri, ääninäyttelijä, imitaattori, media-alan yrittäjä |
Näyttelijä | |
Aktiivisena | 2001- |
Palkinnot | |
Vuoden viihdetaiteilija 2007, Viihdeohjelmien SM-hopea, Viihdeohjelmien SM-pronssi | |
Aiheesta muualla | |
Viralliset kotisivut | |
IMDb | |
Elonet | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] | |
Infobox OK |
Mika Ala-Panula on suomalainen imitaattori, spiikkeri, ääninäyttelijä ja media-alan yrittäjä.[1]
Hän aloitti imitoinnin harrastuksena ollessaan yläasteella vuonna 1984. Ensimmäinen imitoitava henkilö hänen repertuaarissaan oli yläasteen teknisen työn opettaja. Sittemmin vuosien saatossa ohjelmistoon karttui noin 50 tunnetun julkkiksen äänet. Vuonna 2014 Ala-Panula juhlisti 30-vuotista esiintymisuraansa ja lopetti samalla uransa esiintyjänä. Hän esiintyi 30 vuoden aikana tuhansilla keikoilla eri puolilla Suomea sekä myös Ruotsissa. Vuonna 2007 Esiintyvät Taiteilijat ry palkitsi hänet ansioistaan Vuoden viihdetaiteilija -tunnustuksella[2]. Ala-Panula on toiminut televisiossa juontajana muun muassa MTV3:n Pöllölaakson aarre -ohjelmassa vuosina 1995–1996. Imitaatioistaan hänet muistetaan muun muassa TV1:n Itse valtiaat -satiirisarjasta, jota hän teki koko sarjan olemassaolon ajan vuodesta 2001 vuoteen 2008. Parhaimmillaan hän teki sarjaan 14 vakiohahmon äänet. Hän on ollut myös dubbaamassa lukuisissa lastenelokuvissa ja -sarjoissa.
Ala-Panula toimii nykyään tuottajana omassa media-alan yrityksessään, jossa hän valmistaa äänituotantoa, radio- ja televisiomainoksia, yritys-, esittely- ja opetusvideoita sekä internet-sivustoja. Yritys on nimeltään Fixumedia ja sen toimipaikkana on Kauhajoki.[3][4]
Dubbaukset
- Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
Lähteet
Aiheesta muualla
- Mika Ala-Panulan yrityksen sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Voice Chasers (Arkistoitu – Internet Archive)
|