Saksan yhtenäisjärjestelmä
Saksan yhtenäisjärjestelmä | |
---|---|
Saksan yhtenäisjärjestelmällä kirjoitettua tekstiä | |
Kieli | saksa |
Luoja | työryhmä |
Ajanjakso | 1924– |
Infobox OK |
Saksan yhtenäisjärjestelmä (saks. Deutsche Einheitskurzschrift) on saksan kielen pikakirjoitusjärjestelmä, joka laadittiin 1900-luvun alussa yhdistämään saksalaisia pikakirjoituskoulukuntia. Siitä tuli käytännössä ainoa pikakirjoitusjärjestelmä Saksassa ja Itävallassa.[1]
Järjestelmän synty
Saksankielisissä maissa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa käytössä rinnakkain useita pikakirjoitusjärjestelmiä. 1900-luvun alussa merkittävimpiä olivat Gabelsbergerin järjestelmä ja Stolze–Schrey. Näiden lisäksi käytössä olivat muun muassa Stenotachygrafia ja Kansallispikakirjoitus sekä Rollerin, Arendsin, Scheithauerin, Stolzen, Braunsin ja Faulmannin järjestelmät.[1][2]
Vuonna 1906 Saksan suurimmat pikakirjoituskoulukunnat pitivät kokouksen, jossa päätettiin yhtenäisen järjestelmän valmistelusta.[3] Useiden ehdotusten ja äänestysten jälkeen vuonna 1924 tehtiin lopulliset päätökset uuteen järjestelmään siirtymisestä.[4] Yhtenäisjärjestelmästä tuli Gabelsbergerin ja Stolze–Schreyn välimuoto.[5]
Järjestelmän rakenne
Kullakin konsonantilla ja useilla konsonanttiyhtymillä on omat merkkinsä. Vokaalit merkitään tavallisesti vokaalia seuraavan konsonanttimerkin paikkaa tai vahvuutta muuttamalla: esimerkiksi i:n jälkeen konsonanttimerkkiä korotetaan, u:n jälkeen alennetaan ja a:n jälkeen vahvennetaan.[6]
Lähteet
- Latvamaa, Esko: Saksan siirtyminen yhtenäisjärjestelmään – Poliitikkojen ja pikakirjoittajien yhteinen kamppailu. Pikakirjoituslehti, 1997, nro 3–4. Artikkelin verkkoversio.
- Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. 2. osa. Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1929.
- Räty, Unto: Pikakirjoituksen historia. Saksalainen pikakirjoitus. Pikakirjoituslehti, 1977, nro 4.
Viitteet
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Saksan yhtenäisjärjestelmä Wikimedia Commonsissa