Shane MacGowan

Shane MacGowan
Shane MacGowan WOMAD-festivaalilla Japanissa 1990-luvun alulla.
Henkilötiedot
Syntynyt	25. joulukuuta 1957
Kuollut	30. marraskuuta 2023 (65 vuotta)
Ammatti	laulaja-lauluntekijä, muusikko
Muusikko
Laulukielet	Englanti,
Aktiivisena	1977–2023
Tyylilajit	Kansanmusiikki, Punk, Rock n Roll,
Soittimet	kitara, piano
Yhtyeet	The Pogues, Shane MacGowan and The Popes, The Nips
Levy-yhtiöt	Stiff Records
Palkinnot
Ivor Novello
Aiheesta muualla
www.shanemacgowan.com
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
Infobox OK

Shane Patrick Lysaght MacGowan (25. joulukuuta 1957 – 30. marraskuuta 2023^[1]) oli englantilaisen The Pogues -yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan perinteisen irlantilaisen musiikin ja rockin menestyksellisestä yhdistämisestä. Hänen uraa varjosti vakavat alkoholi ja huumeongelmat. The New York Times kuvaili McGowania yksityiselämässään "valtavan itsetuhoisaksi persoonallisuudeksi" mutta taiteilijana "mestari sanoittajaksi, jonka sanoitukset maalailivat elävästi Irlannin maahanmuuttajien elämän varjoisia puolia"^[2]

Shane McGowania pidettiin myös merkittävänä kulttuuripersoonana Irlannissa, jonkinlaisena kansallissankarina, tästä syystä Irlannin presidentti Michael D.Higgins piti muistopuheen McGowanin kuoltua.

MacGowan syntyi Englannissa irlantilaiseen siirtolaisperheeseen.^[3] Maurice-isä oli kotoisin Dublinista ja äiti Tipperarysta. Hän vietti lapsuuden lomansa Tipperaryn kreivikunnassa, mutta muuten perhe asui Englannissa. Hänen vanhempansa odottivat paljon kirjallisuuteen suuntautuneelta pojaltaan, joka luki jo lapsena Joycea ja Dostojevskia. He lähettivät hänet arvostettuihin maksullisiin oppilaitoksiin valtionkoulujen sijaan. Kun perhe muutti Lontooseen, hän sai stipendin Westminster Schooliin, joka sijaitsi Westminster Abbeyn alueella ja jossa oli koulutettu useita Britannian pääministereitä.^[2] Poliittisen tai kirjailijan uran sijaan poika valitsi rock musiikin.MacGowan oli kiinnostunut musiikista jo nuorena, toimitti punk pienlehteä ja oli muutenkin näkyvä hahmo Lontoon punk ympyröissä. Sex Pistolsin innoittamana hän perusti ensimmäisen oman yhtyeensä, The Nipple Erectorsin eli The Nipsin.^[2]

Yhdessä tinapillin soittajan Spider Stacy'n ja banjon soittajan Jem Finerin, kanssa MacGowan perusti vuonna 1982 punk rockia ja irlantilaista kansanmusiikkia yhdistelevän Pogue Mahone yhtyeen. Pogue Mahone oli irlantilainen ilmaisu, joka tarkoittaa "suutele persettäni" Vuoteen 1984 mennessä heidän riehakkaat live-esiintymisensä olivat ansainneet yhtyeelle uskollisen seuraajakunnan. Bändi solmi sopimuksen levy-yhtiö Stiff Recordsin kanssa.^[2] Levy-yhtiön vaatimuksesta yhtyeen nimi vaihdettiin muotoon The Pogues. MacGowan teki Poguesin kanssa yhteensä viisi studioalbumia. Hänen uran suurin hittikappale on Poguesin ja Kristy MacCollin yhdessä esittämä Fairytale Of New York, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimpia joululauluja. Irlannin listalla se nousi heti ykköseksi.

Shane MacGowan erotettiin yhtyeestä vakavan päihdeongelman vuoksi vuonna 1991.^[2]Tämän jälkeen hän perusti uuden yhtyeen, Shane MacGowan and The Popes, jonka kanssa hän levytti kaksi viimeistä studioalbumiaan, The Snake (1994) ja The Crock of Gold (1997). Vuonna 2001 MacGowan palasi Poguesiin reunion-keikoille; hän pysyi yhtyeessä sen hajoamiseen asti vuonna 2014. MacGowan kuoli 30. marraskuuta 2023 kotonaan keuhkokuumeen aiheuttamiin komplikaatioihin.^[4]

MacGowanilla oli vakava alkoholiongelma, minkä lisäksi hän oli ollut pidätettynä heroiinin hallussapidosta.^[5] Musiikkitoimittaja Ilkka Mattilan mukaan hän oli "kiistaton esimerkki siitä mitä jatkuva ryyppääminen ja huumeiden käyttö voi ihmiselle tehdä."^[6] Hän menetti viimeisetkin hampaansa vuonna 2008, kunnes sai uudet hampaat vuonna 2015. Prosessista tehtiin Shane MacGowan: A Wreck Reborn -niminen dokumenttielokuva.^[7]

Hän oli naimisissa toimittaja, kirjailija Victoria Mary Clarken kanssa.^[2][1]

Shane McGowania pidettiin merkittävänä kulttuuripersoonana Irlannissa, Irlannin presidentti Michael D.Higgins piti puheen McGowanin kuoleman johdosta:

"Kuten niin monet ympäri maailmaa, kuulin tänä aamuna suurimmalla surulla Shane MacGowanin kuolemasta. Shane muistetaan yhtenä musiikin suurimmista sanoittajista. Monet hänen lauluistaan olisivat täydellisiä runoja, ellei se olisi riistänyt meiltä mahdollisuutta kuulla hänen laulavan niitä. Shanen nerous piilee myös siinä, että hänen laulunsa vangitsevat, kuten Shane itse sanoisi, unelmiemme mittakaavan - niin monista maailmoista, erityisesti rakkaudesta, maahanmuuttaja kokemuksesta ja sen haasteiden kohtaamisesta aitoudella ja rohkeudella, sekä elämästä ja elämän synkistä puolista, joista niin monet kääntävät katseensa pois. Hänen sanansa ovat yhdistäneet irlantilaisia ympäri maailmaa heidän kulttuuriinsa ja historiaansa, ilmentäen niin monia inhimillisiä tunteita kaikkein runollisimmalla tavalla. Shanen lahjakkuutta vaali nuoresta iästä lähtien hänen äitinsä Therese, itsekin palkittu kansanlaulaja. Therese, joka menetti henkensä niin traagisissa olosuhteissa uudenvuodenpäivänä 2017, inspiroi Shanea rakastamaan irlantilaista musiikkia ja perinteitä, mikä johti siihen ihanaan musiikkiin ja lyriikkaan, jotka ovat tuottaneet iloa niin monille ihmisille. Syntynyt joulupäivänä, ehkä jokin kohtalo johti Shanea kirjoittamaan 'Fairytale of New Yorkin', jonka ajattomuus varmistaa, että sitä kuunnellaan jokaisena jouluna seuraavan vuosisadan tai pidempään. Samoin kappaleet kuten 'Rainy Night in Soho', 'A Pair of Brown Eyes', 'If I Should Fall from Grace with God' ja monet muut elävät kauas tulevaisuuteen. Ajattelen myös 'Hauntedia', ja sitä erityistä haikeutta, että sekä Shane että Sinéad O'Connor ovat jättäneet meidät niin nopeasti peräjälkeen. Oli suuri kunnia minulle, Irlannin presidenttinä, antaa Shanele elämänura-palkinto National Concert Hallissa tammikuussa 2018, kun juhlimme hänen 60-vuotispäiväänsä. Täysin ansaittu kunnia. Sabinan ja omasta puolestani haluan esittää syvimmät osanottoni Shaneyn vaimolle Victorialle, hänen sisarelleen Siobhánille, hänen isälleen Mauricelle, hänen bänditovereilleen Poguesissa ja muissa projekteissa, sekä kaikille hänen lukuisille ystävilleen ja perheelleen." - Irlannin tasavallan presidentti Michael D. Higgins ^[8]

Joseph Cleary, irlantilaisen kirjallisuuden professori Yalessa, kirjoitti The Irish Timesissa vuonna 2018 kuinka Shane McGowan oli 1800-luvulla kehittyneen boheemin irlantilaisen runouden ja laulun perinteen perijä, joka teki upeita ”kovan työn ja kovan elämän, vaeltelun ja karkotuksen, kaunan ja menetyksen lauluja,^[2] Toukokuussa 2018 McGowan sai Ivor Novello - palkinnon elämäntyöstään ja merkittävistä saavutuksista irlantilaisessa musiikissa.^[9]

Bruce Springsteen, esiintyessään Irlannin ”Late Late Show'ssa” vuonna 2020, kutsui MacGowania ”mestariksi” ja sanoi ”Uskon todella, että sadan vuoden päästä useimmat meistä ovat unohtuneet, mutta Shane'n musiikkia tullaan muistamaan ja laulamaan.”^[2]

• Bops, Babes, Booze & Bovver (1987, kokoelma)

• Red Roses for Me (1984)
• Rum, Sodomy & the Lash (1985)
• If I Should Fall from Grace with God 1988
• Peace and Love (1989)
• Hell’s Ditch 1990
• The Pogues in Paris: 30th Anniversary concert at the Olympia (2012)

• The Snake (1994)
• The Crock of Gold (1997)
• The Rare Oul' Stuff (2001, kokoelma)
• Across the Broad Atlantic: Live on Paddy's Day (2002)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Shane MacGowan Wikimedia Commonsissa

• IFC: Interview: Shane MacGowan (englanniksi)

Auktoriteettitunnisteet Kansainväliset FAST ISNI 2 VIAF WorldCat Kansalliset Norja Ranska BnF data Saksa Yhdysvallat Tšekki Korea Alankomaat Puola Taiteenala MusicBrainz Museum of Modern Art Muut Europeana IdRef