Suomen tiedepalkinto

Suomen tiedepalkinto on vuonna 1997 perustettu, joka toinen vuosi myönnettävä suomalainen tiedepalkinto. Se myönnetään tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta Suomessa tutkimustyötä tekevälle tieteenharjoittajalle tai tutkimusryhmälle. Palkinnon myöntää opetus- ja kulttuuriministeriö Suomen Akatemian hallituksen esityksestä.[1] Vuonna 2015 palkinto oli arvoltaan 85 000 euroa.[2] Vuosina 2017[3], 2019[1] ja 2021[4] palkintosumma oli 100 000 euroa.

Palkitut

  • 1997 – Risto Näätänen, aivotutkija[5]
  • 1999 – Oulun yliopiston kollageenitutkimusryhmä (akatemiaprofessori Kari Kivirikko, professori Taina Pihlajaniemi ja dosentti Leena Ala-Kokko)[6]
  • 2001 – Lea Pulkkinen, psykologian professori[7]
  • 2003 – Markku Kulmala, aerosoli- ja ympäristöfysiikan professori[8]
  • 2005 – Bjarne Holmbom, puu- ja paperikemian professori[9]
  • 2007 – Ilkka Hanski, ekologi[10]
  • 2009 – Riitta Hari, aivotutkija[11]
  • 2011 – Simo Knuuttila, uskonnonfilosofi[12]
  • 2013 – Kari Alitalo, lääketieteen ja kirurgian tohtori[13]
  • 2015 – Markku Laakso, lääkäri ja akatemiaprofessori[2]
  • 2017 – Christina Salmivalli, Turun yliopiston psykologian professori ja KiVa-kouluohjelman kehittäjä[3]
  • 2019 – Heli Jantunen, professori ja Oulun yliopiston mikroelektroniikan tutkimusyksikön johtaja[1]
  • 2021 – Martti Koskenniemi, Helsingin yliopiston kansainvälisen oikeuden professori[4]
  • 2023 – Olli Ikkala, Aalto-yliopiston fysiikan professori[14]

Lähteet

  1. a b c Oulun yliopiston professori Heli Jantunen palkittiin Suomen tiedepalkinnolla, joka on arvoltaan 100 000 euroa Kaleva.fi. 17.6.2019. Viitattu 19.5.2024.
  2. a b Sandell, Markku: Diabetestutkijalle muhkea tiedepalkinto Yle Uutiset. 20.5.2015. Viitattu 19.5.2024.
  3. a b KiVa-koulun kehittäjä, professori Christina Salmivalli sai 100 000 euron tiedepalkinnon Yle Uutiset. 6.6.2017. Viitattu 19.5.2024.
  4. a b Suomen tiedepalkinto professori Martti Koskenniemelle Kymen Sanomat. 1.6.2021. Viitattu 1.6.2021.
  5. Suomen tiedepalkinto aivoaaltojen löytäjälle MTV Uutiset. 8.11.1997. Viitattu 28.1.2020.
  6. Suomen tiedepalkinto oululaiselle tutkimusryhmälle Lääkärilehti.fi. 20.10.1999. Viitattu 19.5.2024.
  7. Lea Pulkkiselle Suomen tiedepalkinto Yle Uutiset. 11.12.2001. Viitattu 19.5.2024.
  8. Suomen tiedepalkinto Markku Kulmalalle MTV Uutiset. 18.11.2003. Viitattu 19.5.2024.
  9. Suomen tiedepalkinto Åbo Akademin professorille Turun Sanomat. 11.5.2005. Viitattu 19.5.2024.
  10. Vuoden tiedepalkinto populaatiotutkija Ilkka Hanskille Yle Uutiset. 9.5.2007. Viitattu 19.5.2024.
  11. Suomen tiedepalkinto aivotutkija Riitta Harille Yle Uutiset. 12.5.2009. Viitattu 19.5.2024.
  12. Suomen tiedepalkinto professori Simo Knuuttilalle Yle Uutiset. 24.5.2011. Viitattu 19.5.2024.
  13. Suomen tiedepalkinto akatemiaprofessori Kari Alitalolle Turun Sanomat. 29.5.2013. Viitattu 19.5.2024.
  14. Wallius, Anniina: Luonnon materiaaleista inspiroituva fysiikan professori Olli Ikkala sai Suomen tiedepalkinnon Yle Uutiset. 15.6.2023. Viitattu 19.5.2024.