Torgny Wickman

Torgny Wickman (22. huhtikuuta 1911 Lund – 23. syyskuuta 1997 Katrineholm) oli ruotsalainen elokuvaohjaaja ja -käsikirjoittaja. Hän aloitti uransa jo 1940-luvun lopulla, mutta tuli kansainvälisesti tunnetuksi 1970-luvun vaihteen aikuisille suunnatuista seksivalistuselokuvista, joita hän teki yhdessä tanskalaisen seksologipariskunnan Inge ja Sten Hegelerin kanssa ollessaan jo noin 60-vuotias.[1] Näistä Rakkauden kieli (1969) levitettiin kymmeniin maihin ja sai Suomessakin arviolta 350 000 teatterikatsojaa, mikä teki siitä Suomen elokuvasäätiön vuonna 2019 kokoamalla listalla Suomen kaikkien aikojen katsotuimman ruotsalaiselokuvan ja katsotuimman dokumenttielokuvan[2]. Muita Wickmanin aikanaan kohuttuja ja monissa maissa sensuurin hampaisiin joutuneita[3] valistuselokuvia ovat Rakkauden kieli II (1970, esitettiin Suomessa 400 metrillä lyhennettynä[4]) ja Rakkauden XYZ (1972). Valistuselokuvien ohella hän teki samanaiheisia mutta näytelmällisempiä seksploitaatioelokuvia.

Wickmanin elokuvia esitettiin monissa maissa, ja ne loivat osaltaan ruotsalaisille mainetta seksuaalisesti vapaamielisenä kansana. Muita samantapaisia elokuvia olivat Vilgot Sjömanin Olen utelias – keltainen (1967) ja Olen utelias – sininen (1968).[5]

Filmografiaa

  • 1948: Olympiad i vitt (dokumentti vuoden 1948 talviolympialaisista)
  • 1954: Flicka utan namn
  • 1954: Yö kummituslinnassa (En Natt på Glimmingehus)
  • 1969: Eeva – nuori nautiskelija (Eva – den utstötta)
  • 1969: Kirkkoherra (Kyrkoherden)
  • 1970: Yön 1000 silmää (Skräcken har 1000 ögon)
  • 1969: Rakkauden kieli (Ur kärlekens språk)
  • 1970: Rakkauden kieli II (Mera ur kärlekens språk)
  • 1971: Ratsumestarin aika (Lockfågeln)
  • 1971: Rakkauden XYZ (Kärlekens XYZ)
  • 1972: Fantastiset esileikit (Kär-lek, så gör vi – brev till Inge och Sten)
  • 1973: Anita – raportti 17-vuotiaasta nymfomaanista (Anita)
  • 1974: Nauti minusta (Inkräktarna)

Lähteet

  1. Torgny Wickman Elonetissä.
  2. Järjestelmällinen katsojatilastointi alkoi Suomessa vasta 1972. SES 50v. Osa 6: Katsotuimmat ruotsalaiset elokuvat Suomen elokuvasäätiö. 6.11.2019. Viitattu 4.4.2023.
  3. Pornoakin pornompaa. Helsingin Sanomat, 22.9.1970, s. 9. Näköislehti (maksullinen).
  4. Talaskivi, Paula: Leikattu kieli. Helsingin Sanomat, 6.11.1971. Näköislehti (maksullinen).
  5. Kervinen, Elina: Näyttely Tukholmassa esittelee "syntistä" Ruotsia – näistä elokuvista se tunnetaan. Helsingin Sanomat, 6.7.2014. Artikkelin maksullinen verkkoversio. Viitattu 4.4.202.

Aiheesta muualla

Torgny Wickman Internet Movie Databasessa. (englanniksi)

Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Taiteenala
  • Photographers' Identities
Henkilöt
  • Elonet