Vanessa

Tämä artikkeli käsittelee etunimeä. Muista merkityksistä katso täsmennyssivua Vanessa.
Vanessa
Nimipäivä  
– suomenkielinen 25. helmikuuta
– ruotsinkielinen 25. helmikuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä
Nimen alkuperä Esther Vanhomrigh
Infobox OKNimi-testi OK

Vanessa on naisen etunimi. Nimen on muodostanut irlantilainen kirjailija Jonathan Swift naisystävänsä Esther Vanhomrighin nimen pohjalta siten, että alkuosa Van saatiin sukunimestä, kun taas loppuosa -essa on muunnos nimestä Ester.[1].

Vanessa on myös amiraaliperhosen suku.

Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan nimi on annettu Suomessa vuoden 2019 loppuun mennessä noin 2 800 henkilölle, jotka melkein kaikki ovat syntyneet vuoden 1960 jälkeen, noin puolet 2010-luvulla.[2] Vanessan nimipäivä on vuodesta 2010 lähtien suomen­ruotsalaisen ja vuodesta 2015 lähtien myös suomen­kielisen kalenterin mukaan 25. helmikuuta.

Tunnettuja Vanessoja

  • Vanessa Bayer (s. 1981), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Blue (s. 1974), yhdysvaltalainen pornonäyttelijä ja ohjaaja
  • Vanessa Boslak (s. 1982), ranskalainen seiväshyppääjä
  • Vanessa Brown (1928–1999), itävaltalais-yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Carlton (s. 1980), yhdysvaltalainen pop-laulaja, lauluntekijä ja pianisti
  • Vanessa D'Ambrosio (s. 1988), San Marinon ent. kapteenivaltionhoitaja
  • Vanessa Ferlito (s. 1977), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Fernandes (s. 1985), portugalilainen triathlonisti
  • Vanessa Ferrari (s. 1990), italialainen telinevoimistelija
  • Vanessa Harwood (s. 1947), kanadalainen balettitanssija, koreografi, taiteellinen johtaja, pedagogi ja näyttelijä
  • Vanessa Hehir (s. 1981), englantilainen näyttelijä ja tuottaja
  • Vanessa Hinz (s. 1992), saksalainen ampumahiihtäjä
  • Vanessa Hudgens (s. 1988), yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja
  • Vanessa James (s. 1987), kanadalainen taitoluistelija
  • Vanessa Jung (s. 1980), saksalainen näyttelijä
  • Vanessa Kirby (s. 1988), englantilainen näyttelijä
  • Vanessa Kurri, o.s. Forsman (s. 1977), suomalainen malli ja juontaja, Miss Suomi 1999
  • Vanessa Lane (s. 1983), yhdysvaltalainen pornonäyttelijä
  • Vanessa Lengies (s. 1985), kanadalainen elokuva- ja televisionäyttelijä, tanssija ja laulaja
  • Vanessa Marano (s. 1992), yhdysvaltalainen lapsinäyttelijä
  • Vanessa Marcil (s. 1968), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Marques (s. 1996), portugalilainen jalkapalloilija
  • Vanessa Marquez (1968–2018), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Marshall (s. 1969), yhdysvaltalainen ääninäyttelijä, malli ja stand up-koomikko
  • Vanessa Morgan (s. 1992), kanadalainen näyttelijä
  • Vanessa Nakate (s. 1996), ugandalainen ilmastoaktivisti
  • Vanessa-Mae Nicholson, Vanessa-Mae (s. 1978), brittiläinen viulisti
  • Vanessa Olivarez (s. 1981), yhdysvaltalainen laulaja
  • Vanessa Paradis (s. 1972), ranskalainen laulaja ja näyttelijä
  • Vanessa Petruo (s. 1979), saksalainen poplaulaja
  • Vanessa Philipp, oik. Vanessa Fuller (s. 1973), suomalainen laulaja ja säveltäjä
  • Vanessa Quai (s. 1986), vanuatulainen gospellaulaja
  • Vanessa Ray (s. 1981), yhdysvaltalainen näyttelijä
  • Vanessa Redgrave (s. 1937), englantilainen näyttelijä
  • Vanessa Rousso (s. 1983), yhdysvaltalainen pokeriammattilainen
  • Vanessa Selbst (s. 1984), yhdysvaltalainen pokeriammattilainen
  • Vanessa Vandy (s. 1989), suomalainen seiväshyppääjä, elokuvaohjaaja ja -kuvaaja
  • Vanessa Varjolampi (s. 1985), suomalainen korkeushyppääjä
  • Vanessa L. Williams (s. 1963), yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä

Kuvitteellisia Vanessoja

Lähteet

  1. Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, 2. painos 2001, ISBN 951-0-23323-4
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 9.9.2020.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vanessa Wikimedia Commonsissa